Domain-paketit alkaen 98 € / vuosi. www.neutech.fi
| Legendaarisin elokuvarepliikki on.. |

|
|
|
|
Hardware
|

|
| |
|
Microsoft SideWinder Precision Pro
|
|
Microsoftin tuottamat peliohjaimet, tähinnäratit ja joystickit, ovat tasaisen varmaa ja hyvää laatua. Mallistosta löytyy tikkuja ja ratteja varmasti jokaisen tarpeisiin, niin Forcella kuin ilmankin. Nyt testattavana on Microsoftin SideWinder-sarjaan kuuluva Precision Pro -tikku, josta on olemassa myös Forcen omaava versio lähes puolet kalliimmalla hinnalla tosin.
Precision Prossa on kahdeksan eri nappia sekä kaasurulla, joiden lisäksi löytyy vielä shift-näppäin, jonka avulla näppäinten määrän saa periaattessa tuplattua. Itse en ole sitä koskaan tarvinnut, enkä varmaankaan tule tarvitsemaankaan, sillä itse olen omaksunut lisänäppäinten käytön näppikseltä. Lisäksi shift-nappi on sijoitettu melko hölmöön paikkaan, kun ajatellaan että samalla pitäisi painella muita alustassa olevia nappeja. Kaasurulla on liian löysän tuntuinen, eikä siihen oikein saa oikeaa tuntumaa. Nopeissa tilanteissa saattaa myös rullan asennon hahmottaminen tuottaa ongelmia.
Precision Pro soveltuu hyvin myös lentosimulaattoreihin, sillä kaikkien uusien tikkujen mukaan tämäkin tikku osaa pyöriä akselinsa ympäri. Tällä ominaisuudella korvataan lentopeleissä kaasukahvojen, tai pedaalien käyttö. Precision Pron ohjaustuntuma on erittäin tarkka, ja näin pienetkin liikkeet onnistuvat ongelmitta. Lisäksi ohjaimen muotoilu on erinomainen. Tikku toimii periaatteessa 100% kaikissa joystickillä pelattavissa peleissä, mutta on sitten eri asia pelaatko esim tasohyppelyjä mieluummin tikulla, padilla vai näppiksellä.
Liitäntämahdollisuuksina on USB, sekä tuttu ja turvallinen joystick-portti. Mukana tulee siis adapteri. Mikäli koneessasi on USB-liittimet, koneen ollessa päällä ei sinun tarvitse kuin lykätä tikun piuha kiinni koneeseen ja Windowsin tulisi näin asentaa sen tarvitsemat ajurit. Ainakin minulla se onnistui täydellisesti. Tikun voi myös muiden USB-laitteiden tapaan irroittaa koneesta myös sen päällä ollessa.
Tikun hallintaohjelma toimitetaan erillisellä cd:llä, jonka asentaminen ei kuitenkaan ole mitenkään välttämätöntä. Hallintaohjelma on kuitenkin erittäin laadukas ja helppokäyttöinenkin, jolla voit testata tikun ajureiden toimivuuden, ja löytävätkö ne esim. kaikki tikun näppäimet. Lisäksi Microsoft on tuikannut mukaan kasan valmiita asetuksia eri peleihin. Valitettavasti kaikki nuo ovat erittäin vanhoista peleistä, tosin onhan se selvääkin, koska tikku on ollut markkinoilla jo kolmisen vuotta. Päivityksiä saa tietenkin Microsoftin omilta SideWinder -sivuilta.
Yhteenvetona sanottakoon, että Precision Pro on erittäin tarkka ja hyvin muotoiltu optista tekniikka hyväksi käyttävä tikku, jota kelpaa suositella kaikille pelaajille. Ainoat miinukset tulevat kaasurullasta ja shift-napin sijoituksesta. Hienoa työtä, Microsoft.
- Tomi "Tomppa" Salmi 20.1.2001
|
|
|

|
|
|