 Tietokoneen ydintä,
prosessoria, voidaan oikeutetusti verrata ihmisen aivoihin. Se suorittaa
korkeilla kellotaajuuksilla miljoonia ja taas miljoonia laskutoimituksia
sekunnissa. Mutta toisin kuin ihmisen aivot, tietokoneen prosessori on sähkötekninen
laite, joten se tietenkin tuottaa paljon lämpöä. Tämä lämpö haittaa
prosessorin toimintaa, jolloin lämpö onkin johdettava prosessorilta pois mahdollisimman tehokkaasti. Keinoja tähän on runsaasti. Jotkut käyttävät
vesijäähdytystä, jolloin lämpö johdetaan vesiblokin avulla veteen. Tämä
on kuitenkin paljon pioneerihenkeä vaativa urakka, ja monille ajatus vedestä
kiertämässä herkkien (ja kalliiden) sähkölaitteiden seassa tuntuu
todella vastenmieliseltä. Siksipä useimmat tietokoneharrastajat ovat
tyytyneet koneissaan ilmajäähdytykseen.
Homma toimii siis niin, että lämpö johdetaan prosessorilta paljon
pinta-alaa omaavaan jäähdytinripaan, jota sitten jäähdytetään
tuulettimella. Tuulettimia on erikokoisia ja näköisiä, toiset mölyävät
enemmän, toiset vähemmät ja kolmannet vielä enemmän.
Prosessorituulettimen valintaan kannattaa kiinnittää tarkasti huomiota.
Jos konetta aiotaan käyttää suunniteltua korkeimmilla kellotaajuuksilla,
kannattaa koneeseen ottaa tehokkaampi tuuletin, joka on tietenkin myös
tehottomia äänekkäämpi. Jos taas konetta halutaan ajaa
vakiotaajuuksilla, ja koneen hiljaisuus on tärkeintä, kannattaa valita
hiukan tehottomampi tuuletin.
Pelipaketti sai Coolputerilta testiin Alpha PEP66T:n ja Sunonin 6x6cm –tuulettimen. Näillä
vermeillä sitten lähdettiin kokeilemaan, riittääkö ilmajäähy 1,2 GHz AMD:lle. Kyllähän se
riitti, vertailukohteeksi otettiin naapurilta lainattu, "corekillerinä" tunnettu Titan Majesty
M5AB.
Upeaa työtä
Heti ensimmäiseksi siiliä tarkistellessa iskee silmään siilin pohjan tasaisuus. Pohja on sileä
kuin vauvan poski, ja voittaa Titanin todella selvästi myös tällä saralla. Coolerin pohja
näyttää olevan kuparia, ja laatu huokuu lävitse koko tuotteesta. Huomaa, että Alphalla on
siilien valmistuksessa pitkät perinteet. Siili on kauttaaltaan huolella tehdyn näköinen, ja
jäähdytyspinta-alaa löytyy todella runsaasti.
Kyllä tämä jäähdyttää, ja hyvin jäähdyttääkin. 1,2GHz (kellottamattoman) AMD:n
lämpötilat 5 minuuttia jatkuneen täyden rasituksen jälkeen olivat reippaasti alle 50'C,
kun Titanilla lämmöt olivat jo vaarallisen korkeat, melkein 60 astetta celsiusta! Koska 5 minuuttia ei
kuitenkaan kerro kaikkea coolerin jäähdytyksesta, on varsinainen jäähdytystesti suoritettu ajamalla Pifastia
30 minuuttia, luonnollisesti jatkuvalla syötöllä.
Asennus helpohkoa
Suunnittelijan vision mukaan PEP66T on tarkoitettu asennettavaksi niin, että tuuletin
puheltaisi siiliin sivusta. Abit KT7-, KT7-RAID-, KT7a- ja KT7a-RAID-–emolevyjen
prosessorikannan välittömässä läheisyydessä olevat kondensaattorit kuitenkin estävät
PEPTin asennuksen kyseisille emolevyille niin, kuin se alkuperäisesti on suunniteltu, eli
puhaltamaan cooleria sivusta. Näihinkin emoihin cooleri on toki mahdollista asentaa, tosin
toisella tavalla. Kun tuuletin asennetaan niin, että tuuletin puhaltaa kohti siiliä ylhäältä
päin, on cooleri toimintakykyinen myös edellä mainituissa Abitin emolevyissä.
Tässä tilanteessa siili on kuitenkin asennettava niin, että ensin klipsutaan siili kiinni
prosessoriin, minkä jälkeen ruuvataan ilmanohjain kunnolla siiliin. Sitten vain tuuletin
ruuvilla kiinni siiliin, ja homma on sillä selvä. Asennus on erittäin helppoa, vaikka ohjeet
voisivatkin olla paremmat. Asennus onnistuu hätätilanteessa jopa emolevyn ollessa
kotelossa, vaikka suosittelen ehdottomasti sen poistamista asentamisen ajaksi, sillä
ahtaassa tilassa emolevy, itse cooleri tai joku muu koneen herkistä komponenteista
saattaa vahingoittua yhdellä sohaisulla.
Alphan kiinnitysklipsu on melko tiukka, mutta esimerkiksi Titania monta kertaa helpompi
käsitellä. Se, että tuuletin asennetaan puhaltamaan päältä päin ei ole, kuten sanottua,
alkuperäisesti suunniteltu tapa, joten tämä asennustapa verottanee hiukan koko
systeemin tehokkuutta. Sitä, kuinka suuri häviö tässä syntyy, en osaa sanoa. Tuskin
kovinkaan iso, kun Alpha pesi nytkin Titanin, ja vielä näin suurella erolla.
Alphan suosituksen mukaan PEPT kannattaisi asentaa imemään virtaa coolerista, mutta
useiden netin hardware-sivujen mukaan puhaltaminen on tehokkaampi vaihtoehto.
Kuinkas tämä sitten jäähdyttää?
Alpha PEP66T kuuluu jo näkönsäkin puolesta coolerien kovimpaan kastiin. Jäähdytyspinta-alaa löytyy todella kiitettävästi, ja vaikutelma on muutenkin jämäkän oloinen.
Coolerilla näkö ei kuitenkaan ole kovinkaan merkittävä ominaisuus, vaan tärkeintä on sen
jäähdytysteho. Senkään puutteesta ei näytä PEP66T kärsivän. Sain vertailtavakseni Titan
Majesty M5AB:n, suorana naapurista. Seuraavassa muutamia lämpötiloja, aistittuina Abit
KT7a-Raidin lämpötilasensorilla.
Kaikki mittaukset on suoritettu koneen kopan ollessa kiinni, prossua ei ylikellotettu
testeissä. Lämpötilat ovat puolen tunnin pifastin jälkeen. Kuormitusta siis löytyy. PEP66T
oli asennettu puhaltamaan.

Kuten näkyy, PEP66T osaa jäähdyttämisen uljaan taidon, ja vertailun vuoksi mukaan
otettu Majesty M5AB hyytyy rasituksessa. Alpha kuitenkin pitää lämpötilat kurissa, ja repii
melkein 10-astetta paremmat lämmöt kuin Majesty.
Yhteenveto:
Alpha PEP66T on tämän hetken tehokkaimpia coolereita. Testissä Alphan partnerina
toiminut Sunonin tuuletin on suhteellisen hiljainen, ja kovin suurilta meluhaitoiltakin
säästytään. Coolerin hinta on suhteellisen suuri, mutta kuten tunnettua, ainakaan köyhällä
ei ole varaa ostaa huonoa.
Vertailukohteena toiminut Majesty otti Alphalta turpaan 6-0, yli 10' C:n ero puolen tunnin
rasituksen jälkeen on melkoisen suuri. Tällä siilellä uskaltaa lähteä jo hiukan
kellottelemaankin, sillä jäähdytystehoa löytyy. Erinomainen valinta siileksi. Tuuletinta edustaa suomessa Coolputer Oy.
- Jarmo Pitkänen 6.6.2001
|