Varsin mielikuvituksellisesti nimetty Rally Championship Xtreme on Warthog-pelipajan luomus, jonka myyntiversio lupaa ainakin paljon kaikennäköistä. Tarjolla on 28 erilaista autoa, "yli 28 rataa", ja viisi erilaista pelitapaa (sekä nettipeli, luonnollisesti). Demossa pääsee testaamaan yhtä autoa, Subaru Impreza WRC 2001:stä yhdellä sorarallin erikoiskokeella.
Kovin erikoiselta peli ei demon perusteella vaikuta. Grafiikka on hyvää, joskaan ei mitenkään ennennäkemättömän upeaa.
Kuvakulmat ovat niinikään jo ennen nähtyjä: puskurista, konepelliltä, ohjaamosta ja auton takaa eri etäisyyksiltä.
Imprezan väritys on vähän sinne päin, oikeitakin mainoksia on (Pirelli, esimerkiksi), mutta suurimmaksi osaksi mainokset ovat keksittyjä. Eihän sillä varsinaista merkitystä ole, mutta olisi tuonut hieman lisää viitteitä todellisuuteen, etenkin kun autokin näyttää hieman kummalliselta.
Pelin vauriomallinnus vaikuttaa varsin pätevältä. Auton eri osat hajoavat sen mukaan mihin osuu, ja vaurioista näkyy myös ilmoitus ruudulla. Luonnollisesti hajonneet osat vaikuttavat myös auton nopeuteen ja ohjattavuuteen, ja autosta myös näkee, mikä kohta on osunut kun puskuri roikkuu puoliksi irtonaisena ja niin edespäin. Välillä tosin auton voi ajaa vaikka 150 km/h puuhun ja konepelti hieman ryttääntyy, joten aivan aukottomalta ei vauriomallinnuskaan vaikuta.
Ajotuntuma on melko keskinkertainen, etenkin näppäimistöllä pelattaessa. Auto tuntui paikoin lähinnä ilmatyynyalukselta ja käyttäytyi hieman kummallisesti, mutta kyseessä onkin arcademaisempi peli.
Nuotit ovat melko ankeita. Ojista kartanlukija kertoi aika heikosti ja mutkien tiukkuudet olivat melko tavalla sekaisin, nuottien mukaan aivan erilaiset mutkat olivat välillä lähes samanlaisia.
Muutoin äänet ovat perustasoa, mutteivät järin realistisia. Se ei kuitenkaan häiritse menoa, auto kuulostaa hyvältä, ja sehän on pääasia. Yksi pelin poikkeuksista on yleisön suosionosoitusten kuuluminen: kun ajaa ohi paikasta, jossa on paljon yleisöä, kuuluu välillä hurrausta.
Rally Championship Xtreme vaikuttaa oikeastaan juuri sellaiselta, mitä nimestä voisi päätelläkin: arcademaiselta perusrallilta. Ei demo huono ole, mutta ei siinä vaikuta olevan mitään mullistavaakaan, joka nostaisi sen esimerkiksi Colin McRae Rally 2.0:n yläpuolelle. Pelissä on kuitenkin muutamia piristäviä poikkeuksia, esimerkiksi varaslähdön pystyy ottamaan jos kaasujalka on liian herkkä. Vauhdin tuntu on niin ikään kohdallaan, joten mikäli hieman suoraviivaisemmasta rallista pitää, lienee Rally Championship Xtreme ihan hyvä valinta.
- Janne Valo 1.12.2001
|