Loistavasti menestynyt Splinter Cell -pelisarja on edennyt jo kolmanteen osaansa. Sam Fisher on jälleen hommissa, vuosi on 2008 ja maailma kärsii informaatioterrorismista. Sähkökatkokset, tietovuodot ja puolustusjärjestelmien hakkeroinnit vaivaavat varsinkin USA:ta, joten NSA:n huippuagentin on aika astua remmiin.

Yhden tehtävän demoversio Chaos Theorysta antaa sekä odotettavaa että moitittavaa. Graafisesti peli on parantunut jälleen ja ainakin PC-version grafiikka on aivan Half-Life 2:n ja vastaavien tasolla. Meri raivoaa, kalliot kiiltelevät sateessa, valot vilkkuvat… Tunnelma on loistava. Siksi onkin sääli, että pelin luonteesta johtuen suuri osa ajasta juostaan infrapunalasit silmillä ja kaikki on epämääräisen vihreän sävyistä. Hiukan valoisampi ympäristö ei haittaisi, paitsi tietysti Fisheriä. Toivottavasti julkaisuversiossa on kenttiä, joissa ei tarvitse koko aikaa hiipiä pimeässä.

 

Pimeässä hiipiminen on tietysti Sam Fisherin tavaramerkki ja tämä hiippailija on oppinut muutaman uuden taidon sitten edellisen pelin. Nyt Fisher voi availla ovia myös olkapää-taktiikalla ja samalla herättää vihollisten huomion, tai sitten vain raottaa ovea ja kurkistella kuin pikkulapset joululahjojen pakkausta. Tietysti myös vanha kunnon optinen kaapeli on mukana. Uusi äänimittari toimii hyvin ja kertoo pelaajalle, mikä on taustaäänien taso ja milloin pelaajan aiheuttamat äänet sen ylittävät. Aiemmin oli erittäin vaikeaa arvata, milloin viholliset kiinnittivät huomiota pelaajaan.

Lisäksi pelaajia on kuunneltu - vihdoinkin pelin voi tallentaa missä ja milloin vain. Tämä ei todellakaan pilaa peliä, vaikka näin ounasteltiin, mutta tekee pelistä kyllä hiukan helpomman. Vainoharhaiset tallentavat joka välissä ja palaavat takaisin aina pienimmän virheen jälkeen. Mutta ihan tavallisellekin pelaajalle tallennustoiminta antaa peliin joustavuutta ja ennen kaikkea peli-iloa. Enää ei tarvitse kärvistellä puolta tehtävää vain päästäkseen yrittämään sitä vaikeaa kohtaa uudelleen.

Äänimaailma on sekin parantunut ja viholliset juttelevat älykkäämmin kuin aiemmin. Musiikki on lähes huomaamatonta, mutta toimii loistavasti. Äänissä käytetään uusimpia tekniikoita, joten peliä pelaavien on päivitettävä ääniajurinsa uusimpiin versioihin, muuten luvassa on ikäviä yllätyksiä. Korvani soivat vieläkin, kun peli päätti yhtäkkiä kiskaista volyymin täysille kesken hiivintää. Uudet ajurit ratkaisivat ongelman.

Ääniongelmien lisäksi demo kaatuili muutamaan otteeseen, mutta toimiessaan peli pyöri hiukan vaatimattomallakin kokoonpanolla sujuvasti ja ilman nykimisiä.

 

Muutamat aseet ovat kokeneet uudistuksia, nyt esimerkiksi pistoolissa on vakiona sähkölamppujen häiritsin. Uutta on myös varusteiden valinta ennen tehtävää, mikä vaikuttaa mielenkiintoiselta idealta, vaikkei varusteita ainakaan demossa saanut vapaasti valita. Peli ei myöskään tunnu olevan aivan yhtä "stealth" kuin ennen - demotehtävässä porukkaa sai lahdata ihan kunnolla ilman hälytyksiä tai varoituksia, eikä ruumita tarvinnut piilottaa. Väkivaltaa saa siis käyttää hieman runsaammin. Muitakin uudistuksia löytyy, esimerkiksi kyky leikata kangasseiniä, uusia hyökkäysliikkeitä ja muuta mukavaa. Tehtävissä on myös useita eri tavoitteita, joista osa on pelaajan itse keksittäviä.Prosenttiarvo kentän lopussa kertoo, miten hyvin tehtävä tuli suoritettua.

Uudistukset ovat toimivia. Jostain syystä demosta puuttui muutamia vanhoja ominaisuuksia - Fisher ei esimerkiksi voi ammuskella seistessään seinää vasten, eikä houkutella vihollisia viheltämällä. Myöskään nappia kulman takaa kurkistamiseen ei löytynyt. Toivottavasti kyvyt tulevat myyntiversioon.

Varsinainen koukku Chaos Theoryssa on uusi Co-op-moodi, jossa pelaajat taistelevat toisiaan vastaan hiukan CTF-tyyliin. Toiset ovat vakoojia ja toiset palkkasotureita. Vakoojat yrittävät tunkeutua palkkasotureiden valvomaan kompleksiin. Moninpeliä ei demossa pääsyt kokeilemaan, mutta esittelyvideoiden perusteella luvassa on vaihteeksi vähän erilaista nettipeliä. Molemmilla puolilla on omat tekno-kikkansa ja erikoisuutensa ja jos vastapuolten tasapaino saadaan kohdalleen voi Chaos Theory aloittaa uuden stealth-moninpelibuumin. Jää nähtäväksi.

Splinter Cell 3: Chaos Theory on demon perusteella pakko-ostos sarjan faneille ja kaikille, jotka hiiviskelypeleistä pitävät. Pelattavuutta on yksinkertaistettu, mutta se on edelleen erittäin toimivaa. Toivottavasti vain myyntiversion kentät ovat demon Lighthouse-kenttää pidempiä, sillä Lighthouse on melko lineaarinen ja sen pelaa ummikkokin läpi reilussa puolessa tunnissa. Myyntiversiossa on parasta olla paljon kenttiä, jotta rahalle saa kunnon vastinetta.

- Antti Iiskola
29.4.2005