Western-henkisiä pelejä on markkinoilla vähemmän kuin voisi kuvitella. Yksi tuoreimmista ja kiinnostavimmista on parhaiten Grand Theft Auto –sarjastaan tunnetun Rockstar Gamesin Red Dead Revolver, jossa pelaaja asetetaan 1800-luvun loppupuolelle, Red-nimisen palkkionmetsästäjän buutseihin.

Taustatarinan mukaan Redin isä palaa kotiin kullankaivuuretkeltään poikansa ja vaimonsa luo, ja edessä on hyvältä näyttävä vauras tulevaisuus. Kuten olettaa saattaa, tätä ei kauaa kestä, vaan rosvot hyökkäävät perheen talolle ja Redin vanhemmat kuolevat tulitaistelussa. Tämä jättää jälkensä nuoreen Rediin, joka pelin alussa on kasvanut aikuiseksi ja ryhtynyt palkkionmetsästäjäksi. Red janoaa kostoa ja jahtaa edelleen vanhempiensa tappajia.

Peli on melko puhdasverinen räiskintä, vaikka mukaan on vähän päälleliimatun oloisesti seikkailuhenkeä ympättykin. Tehtävissä Red heitetään yleensä rajatulle alueelle, jossa porukkaa lappaa päin aseet tanassa ja hengissä pitäisi tietenkin selvitä. Tavallisten kuolevaisten lisäksi vastaan asettuu muun muassa noin 300-kiloinen dynamiitilla varustautunut heppu ja rasittavasti paikasta toiseen itsensä luotien tieltä loihtiva poppaukko. Älyttömien vihollisten sarjaan kuuluvat myös kummalliset ja hanakasti päälle käyvät kääpiöklovnit. Redin lisäksi pelaaja pääsee välillä astumaan muidenkin housuihin. Tämä tuo tietysti hieman vaihtelua, mutta käytännössä pelaaminen on kovin samanlaista, ja sivuhahmoja on niin paljon, ettei niihin tutustu kunnolla missään vaiheessa.

Tehtäviin on yritetty saada hieman vaihtelua, ja välillä Redin pitää esimerkiksi ottaa pahiksien valtaama juna haltuun etenemällä viimeisestä vaunusta veturiin. Matkalla pitää tietysti lahdata vastaan tulevat rosvot. Western-henkisestä pelistä kun on kyse, mukana on tietenkin myös lännen nopein vetäjä –tyyppisiä kaksintaisteluosioita erillisinä pikkupeleinä. Tehtävät ovat kuitenkin erilaisia vain melko näennäisesti ja niiden samankaltaisuus alkaa tuntua puuduttavalta varsin pian, osin myös siksi että normaalitehtävien kentät ovat varsin pieniä.

Tehtävien välissä pääsee välillä tallustelemaan vapaammin kaupunkiin, ja silloin tällöin pystyy ainoastaan täydentämään asevarastoaan ja ostamaan muuta sälää. Asevalikoimassa on perinteisen kuudestilaukeavan lisäksi eri sorttisia kivääreitä ja haulikoita, ja mukana voi rahdata myös veitsiä ja esimerkiksi dynamiittia pahimpien paikkojen varalle.

Tavallisen juonitilan lisäksi pelissä on deathmatch-tyyppinen Showdown-osio, jossa pääsee ottamaan mittaa myös kavereistaan moninpelin muodossa 1-4 pelaajan kesken.

Graafisesti Red Dead Revolver ei ole Xbox-pelien kauneimmasta päästä, mutta vaikka maisemat eivät yksityiskohdilla ja näyttävyydellä loistakaan, tukevat ne onnistuneesti western-tunnelmaa. Rockstar Gamesin pelit on enimmäkseen suunnattu varttuneemmille pelaajille, ja vaikka GTA-sarjan K18-leiman sijasta ikärajana RDR:ssä on 15, lentää veri silti – joskin hieman kummallisen näköisesti: ampumahaavasta suihkuaa punaisia palloja. Välianimaatiot on tehty perinteisessä western-hengessä ja ne näyttävätkin varsin hyvältä haaleine väreineen ja rakeisine kuvineen.

Rockstarin peleissä on totuttu kuulemaan mainiosti peleihin sopivaa musiikkia, eikä Red Dead Revolver tee poikkeusta: länkkärimusasta vastaa leffasävellyksistään paremmin tunnettu Ennio Morricone. Taustamusiikki muuttuu pelitapahtumien mukaan ja luo mainiosti tunnelmaa.

Ohjaaminen Xboxin padilla sujuu ihan kelvollisesti, kunhan nappuloiden ja tattien käyttöön tottuu. Kameraa ohjataan monista samankaltaisista peleistä tutulla tavalla, eli toisella analogitatilla, kun taas hahmoa käskytetään toisella. Ampuminen hoituu liipaisimilla, ja systeemi on ihan toimiva, joskin kameran ohjaus tuntuu kovin herkältä ja hätäiseltä. Pelissä on hiukan Max Paynen bullet-timen tapainen, ajankulkua radikaalisti hidastava deadeye-tila. Tällöin pelaaja voi tähdätä kuuteen eri pisteeseen, minkä jälkeen Red tyhjentää revolverinsa silmänräpäyksessä.

Red Dead Revolver on perusräiskintänä ihan kelvollinen tuotos, ja western-pelien ystäville eräänlainen pakko-ostos jo pelien harvinaisuuden takia. RDR jää kuitenkin harmittavan monella tasolla keskinkertaiseksi, ja realistista lännenammuskelua etsiville tämä ei kuitenkaan ole oikea peli. Yksi suurimmista harmeista on, että tehtävät alkavat toistaa itseään pian, ja peliin kyllästyy sangen nopeasti. Sivupelejä ja –hahmoja on mukana varsin paljon, mutta ne tuntuvat suurimmaksi osaksi kovin irrallisilta. Genren ystäville ja mega-bazookablaster-örkki-alien-linjan -ammuskeluihin kyllästyneille räiskintäfaneille RDR tarjoaa kuitenkin ainakin mukavasti poikkeavat puitteet paineiden purkamiselle.

- Janne Valo
13.2.2005