Kaksi vasenta jalkaa omistavien kauhuksi tanssipelit ovat tulleet jäädäkseen. Konamin uusin yritys melko kilpaillulle rintamalle on Dancing Stage Unleashed Xboxille, ja ainahan hyviä pelejä markkinoille mahtuu. Harmi vain, että DSU ei näihin kuulu.

Tanssipelin idea on varmaankin tuttu kaikille: lattialle levitetään muovilta haiseva (duh!) muovimatto, johon on painettu nuolten ja toimintanäppäinten kuvat. Ruudulla liikkuu alhaalta ylöspäin nuolia, jotka kertovat, miten matolla pitää tanssahdella - musiikin tahtiin, ainakin teoriassa. Mitä tarkemmin toteuttaa annetut askelkuviot, sitä paremmat pisteet saa. Tanssimattoja on näkynyt pelihalleissa jo jonkin aikaa, ja viime vuosina niitä on alkanut eksyä olohuoneisiinkin. Alkuaikojen Viidakkokirja-räpellyksistä on edetty jo siihen, että pelien vetonauloiksi ostetaan ihan oikeita hittibiisejä ihan oikeilta artisteilta. Oikeat artistit eivät kuitenkaan takaa musiikin laatua.

Tanssipeli onkin täsmälleen niin hyvä, kuin sille lisensoidut biisit. Eli käytännössä sitä parempi, mitä enemmän kehittäjät ovat uhranneet rahaa hittibiisien lisensointiin. Tässä vaiheessa DSU menee metsään niin että rytisee. Ainoat tunnistettavat kappaleet vajaan neljänkymmenen biisin listalta ovat 80-luvun alun hittiryhmän ja sittemmin nostalgiamaineellaan muutaman hitin tehneen Blondie-bändin Call Me ja Heart of Glass. Kuten arvata saattaa, 80-luvun hitit ovat halvempia kuin nykypäivän vastaavat Siispä Konami on valinnut säästölinjan. Vanhoissa hiteissä ei sinänsä olisi mitään vikaa, mutta olisivat nyt valinneet sellaisia, joita voi tanssia.

Loput reilut kolmekymmentä biisiä ovatkin sitten tusinatekno-hiphop-drum’n’bass-huttua, joita ainoastaan tanssipelien vannoutunut fani jaksaa kuunnella useampaan kertaan. Liven kautta olisi kyllä mahdollista ladata uusiakin biisejä maksua vastaan, mutta ainakaan tällä hetkellä tarjolla olevasta paketista en tunnistanut ainuttakaan esiintyjää - ehkä musiikkimakuni ei kuulu tanssipelien kohderyhmään. Miksei musiikiksi saa vieläkään kopioida omaa CD-kokoelmaansa? Ei kai automaattista askelkuviogeneraattoria niin kovin vaikeaa ole ohjelmoida?

Graafisesti tanssipelin ei tarvitse olla kovinkaan näyttävä, mutta tämä puoli on DSU:ssa kunnossa. Cel-shading-tekniikalla toteutetut hahmot tanssahtelevat ruudulla luontevasti ja muukin grafiikka ajaa asiansa. Mitään graafista ilotulitusta peli ei sisällä, mutta eipä ole tarviskaan.

Pelattavuutta ei ilmeisesti ole hiottu riittävästi, tai sitten Konami tavoittelee tosissaan himotanssijoita. Allekirjoittanut on jonkin verran tanssipelejä testannut, mutta DSU:n helpoimmankin vaikeusasteen askelkuviot alkoivat olla liikaa. Harjoittelumoodissa voi kyllä näppärästi hidastaa (tai nopeuttaa) biisiä, jotta kuviot iskostuvat mieleen, mutta tylsäähän tuollainen on. Vaikeimmilla vaikeusasteilla ei tanssimisesta tule mitään, kun kaikki energia kuluu pystyssä pysymiseen. Omia askelkuvioita voi luoda pelin editorilla, mutta jaloilla tallaamalla kuvioiden luominen on täyttä tuskaa ja ohjainta käyttämällä jalkojen luonnolliset liikeradat unohtaa liiankin helposti.

DSU tukee moninpeliä, eli neljällä matolla siunattu ihminen voi kutsua kolme kaveriaan tanssimaan yhtä aikaa ja moninpeli onnistuu myös Xbox Livessä. Pikkujippojakin pelistä löytyy, mm. ihan kiva kalorimittari, joka laskee kaloreiden kulutuksen aina biisiä kohti. Samalla näkee, kuinka pitkän matkan samalla energiamäärällä olisi hölkännyt tai hypännyt narua. Sen verran hikistä puuhaa DSU:n biisien kanssa tanssiminen kuitenkin oli, että en ihan sataprosenttisesti usko kalorimittarin määrää. Pakkohan sitä on enemmän kulua, jos hiki virtaa ja äijä korisee…

Dancing Stage Unleashed ei ole huono peli, mutta varsin mitäänsanomaton. Kaksi hittibiisiä ei pelasta tanssipeliä, eivätkä ylivaikeat askelkuviot ainakaan aloittelijoita saa pelistä innostumaan. Ensi kerralla vähemmän huttua ja enemmän hittejä, vaikka sitten vanhojakin. Ja vielä helpompi vaikeusaste tai pari, jos "novice" on näinkin hankala.

- Antti Iiskola
31.5.2004