RalliSport Challenge on yksi ensimmäisiä Xboxille julkaistuja pelejä ja sen PC-käännös ilmestyi vuoden 2002 loppupuolella. Peli ei ole järin realistinen, vaan lähinnä konsoleille ominainen arcade-tyyppinen kaahailu, jossa pääpaino ei niinkään ole realistisessa ajomallinnuksessa vaan viihdyttävyydessä.
Pelissä on yksittäiskilpailuiden ja aikaa vastaan ajamisen ohella myös mahdollisuus pidemmän uran luomiseen, pisteiden keräämiseen ja sitä kautta uusien autojen ja ratojen saamiseen. Yksittäiskilpailuiden pelaaminen käy pian puisevaksi, mutta toisaalta myös jatkuva ratojen hakkaaminen lisäpisteitä keräten alkaa sekin tympiä nopeasti. Vaikeustason voi valita joko aloittelijalle sopivaksi tai normaaliksi, ja lisäksi osa kilpailuista on helpompia kuin toiset. Vaikeammat radat aukeavat vasta, kun on selvittänyt helpommat.
RalliSport Challengen grafiikka on kyllä hienoa, mikäli koneessa on tarpeeksi puhtia. Pelaaminen onnistuu myös tehottomammalla koneella, mutta tällöin on tyytyminen varsin keskinkertaiseen grafiikkaan. Kovin vanhalla koneella RalliSportia ei silti voi pelata, sen verran puhtia peli vaatii vaatimattomimmillakin asetuksilla.
Erilaisia kuvakulmia on yhteensä neljä: auton keulasta, konepellin päältä ja kaksi auton takaa. Varsin tunnottoman ohjauksen vuoksi käyttökelpoisimmat ovat juuri auton ulkopuolelta näyttävät kuvakulmat. Ohjaamosta käsin maisemia ei siis pääse katselemaan.
Pelissä on myös yksinkertainen kartanlukija, joka ruudulla näkyvien symbolien tavoin vihjaa tulevista mutkista. Esimerkillisiä nuotit eivät ole, mutta välillä kartanlukija huomauttaa ojista ja vastaavista pelkän monille muille vastaavanlaisille peleille tyypillisen "left, right, right, left"
-hokemisen sijaan. Muutoin äänet eivät ole kovin kummoisia, ja joissakin autoissa moottori kuulostaa lähinnä ampiaiselta. Lisäksi sekaan oli eksynyt pieniä kummallisuuksia, kuten pari kertaa soralla kiihdytyksessä ulvahtaneet renkaat.
Musiikkiakin on mukana, mutta itse ainakin käänsin sen varsin nopeasti pois päältä, sillä paitsi että se oli melko tavalla ärsyttävää, se myös peitti hiljaisenakin muut äänet ikävästi.
Ajotuntuma on - kuten tietysti olettaa saattaakin - kevyt ja arcademainen. Alusta, oli sitten asvaltti, jää tai hiekka, vaikuttaa toki ajettavuuteen, muttei kovin realistisesti. Arcade-peleissä voisi olettaa kylki edellä sivuluisussa ajamisen perinteiseen rallityyliin olevan olennaista, ja toki autoa saakin vietyä tyylikkäässä sivuluisussa, etenkin jääratakilpailuissa, mutta soralla tuntuma on hieman kummallinen.
Ajamisen opetteluun ei kulu aikaa juuri lainkaan ja sen jälkeen pelaaminen on varsin samanlaista ratojen ja kilpailuiden läpi tahkoamista ja pisteiden keräämistä. Olisi parempi, mikäli pelin vaikeustasoa saisi säätää vapaammin niin, ettei opetellessa turhaudu, mutta että haastetta riittäisi kauemminkin pelanneelle.
Kiitosta RalliSport Challengessa ansaitsee etenkin mielenkiintoinen autovalikoima. Mukana on sekä uusia, nykyisiltä rallipoluilta tuttuja menopelejä että vanhoja, hulluimman turbo-aikakauden autoja. Tämä tuo ainakin teoriassa mukavasti vaihtelua pelaamiseen. Käytännössä autoissa on ikävän vähän eroja kiihtyvyyttä ja nopeutta lukuunottamatta. Jotkut taipuvat taipuu mutkiin helpommin, toiset kankeammin, mutta ajotuntuma ei muutu oikein miksikään. Sama ongelma vaivaa myös autojen säätöjä. Jousitusta, jarrutasapainoa ja vaihteiden välityksiä saa säätää, mutta vaikutukset jäävät kovin pieniksi.
Pelissä on sekä oikeiden rallien tyyppisiä erikoiskokeita että useampaan kertaan kierrettäviä ratoja. Osa erikoiskokeista on hyvin tehtyjä, vaihtelevia ja mielenkiintoisia, mutta toisaalta osa on melko puuduttavia. Tavanomaisten rallipätkien ja jääratojen ohella mukana on myös Suomessa maantieteellisten rajoitusten vuoksi hieman tuntemattomampia Hill Climb -mäkiratoja. Myös tämä tuo mukavasti vaihtelua tavallisiin pikataipaleisiin.
RalliSport Challenge ei missään nimessä ole huono peli, vaikka parannettavaakin on paljon. Realistista rallipeliä etsivälle se ei ole oikea valinta, mutta kevyempänä kaahausviihteenä se toimii varsin mainiosti.
- Janne Valo 25.5.2003
|