Heräät kylmältä kivipaadelta ja kärsit ikävää päänsärkyä. Tämän lisäksi muistisi on mennyt. Et tiedä mitään menneisyydestäsi, et edes nimeäsi. Tavallisesta krapula-aamusta tämän aamun erotti ympärilläsi laahustavat, mätäneviä lihankappaleita pudottelevat zombiet. Yllättäen leijuva pääkallo tulee sinua kohti ja aloittaa keskustelun. Tämä samainen keskustelu aloittaa myös poikkeuksellisen roolipelin, jossa etsitään hahmon menneisyyttä ja nimeä. Vinkkinä alkuun on vain selkääsi tatuoidut lauseet, jotka kehottavat etsimään Pharod -nimisen miehen.

Torment perustuu TSR:n Planescape -roolipelimaailmaan. Itse en ollut moiseen perehtynyt, mutta pelissä selvitetään maailman historia ja tärkeimmät hahmot ja tapahtumat tarpeeksi hyvin että juoneen pääsee helposti mukaan. Peli on aikuisten fantasiaa ja muistuttaa ennemmin Falloutia kuin muita roolipelejä. Tapahtumapaikkana toimii Sigil, ovien kaupunki. Kaupunki on täynnä ovia maailman jokaiseen kolkkaan. Homman nimi onkin siinä, että ovet aukeavat vain tietyllä avaimella, joka saattaa olla kasa romua, ajatus tai pelkkä kädenheilautus. Koska Sigil on maailman keskusta, on siellä eri rotuisia ja mielenkiintoisia henkilöitä, joilla jokaisella tuntuu olevan joku tehtävä pelaajalle.

Torment on rakennettu tutulle ja turvalliselle enginelle, jota käytettiin jo Baldur"s Gatessa. Näkyvin muutos lienee se että kuvakulma on siirretty nyt paljon lähemmäksi itse pelaajaa ja hänen ryhmäänsä. Systeemi on toimiva ja Balduria pelanneille helppo oppia. Ainoastaan taikojen ja erikoiskykyjen selailu hiiren oikealla korvalla ilmestyvästä kompassista olisi voitu toteuttaa paremmin. Mutta koska kuvakulma oli lähempänä, oli tietysti osa ikoneista poistettava, jotta näkyviin saataisiin edes siedettävä määrä pelialuetta.

Tormentin muista roolipeleistä erottaa sen poikkeuksellinen juoni. Hahmo on kuolematon, mutta liiallinen kuoleminen on saanut hänet menettämään muistinsa. Pelaajan tehtävä on ottaa selvää hahmon menneisyydestä ja hänen kuolemattomuutensa syistä. Peli alkaa hahmonluonnilla, jota tosin on rajoitettu aika paljon. Ainoastaan pelaajan perustaitoihin, kuten voimaan ja älykkyyteen, voi vaikuttaa. Hahmon ulkonäkö on juonellisista syistä valmiiksi sovittu ja pelaajan hahmo on automaattisesti taistelija. Tosin myöhemmin pelissä on mahdollisuus vaihtaa maagiksi tai varkaaksi, joten kannattaa jakaa pisteet tulevaisuutta ajatellen. Kuten aina, jos hahmostaan tahtoo hirmuisen taistelijan kannattaa panostaa voimaan ja kestävyyteen. Maagi taas panostaa älykkyyteen ja viisauteen. Mielenkiintoisesti kyvyt vaikuttavat myös keskusteluihin. Älykäs hahmo keksii paremmin sanottavaa kuin tyhmä taistelija ja jos ketteryyttä on tarpeeksi voi hahmolta katkaista niskan ennenkuin tämä ehtii huutaa apua. Juonen ja pelin kannalta onnistunut pointti on hahmon kuolemattomuus. Pelaaja ei ole pelin alussa jokin heiveröinen taistelija, joka kuolee kissan kohdatessaan. Ei, pelaaja on valmiiksi jo neljännellä tasolla ja pärjää karussa Sigilissä, kunhan ei käy turhan vahvoille vihollisille suutaan aukomaan. Samaten myös erikoiskyvyt, kuten kuolleille puhuminen ja kuolleitten herättäminen saavat tunteen että todellakin olet tavallista roolipelisankaria vahvempi ja mystisempi hahmo.

Päätehtävän lomassa suoritetaan myös tietysti muita pikku haasteita. Useimmiten ne ovat tavaroiden hakua, keskustelua tai sitten vain puhdasta tappelua. Sivujuonista kerrotaan sen verran infoa että mielenkiinto niiden suorittamiseen pysyy vireillä, eivätkä ne ole koskaan "Örkit veivät sormukseni, tuo se takaisin" -tyyppisiä. Suurimman osan ongelmista voi ratkaista raa"alla voimalla tai sitten keskustelemalla ja pohdiskelulla. Muutenkin tappelemista on vähennetty Baldur"s Gateen verrattuna, mikä on hyvä. Paitsi pelin viimeinen CD, joka onkin sitten järjetöntä mättämistä. Kestäviä vihollisia tulee päälle tuhatpäin ja laastaria ja neuloja kuluu hirmuisia määriä niitä pätkiessä. Paitsi tappeluiden ollessa rasittavia, ne pilaavat muuten älykkäät ongelmat, jotka pystyi ratkomaan muutenkin kuin tappelemalla. Jos olisin tahtonut Diabloa pelata, olisin odottanut kyseistä jatko-osaa. Onneksi hahmon ollessa kuolematon ei kuolemisesta ole niin haittaa. Hahmo herää henkiin lähettyvillä eikä mitään tavaroita tai kokemusta ole menetetty.

Baldurissa NPC-hahmoja, jotka sai värvättyä omaan ryhmäänsä oli melkein kaksikymmentä. Silloin oli ongelmana miettiä kenet potkisi pois ja tarvitsiko todella tätä uutta hahmoa joka hinkui matkaamaan kanssasi. Tormentissa pelaaja löytää kumppaneita paljon harvemmin, itselläni oli vaikeuksia saada kuusihenkinen ryhmä kokoon, enkä tiedä olisiko hahmoja enempää löytynytkään. Mutta onneksi näihin seuralaisiin onkin sitten panostettu. Ne ovat persoonallista seuraa, joille on myös jaksettu tehdä kunnon historia ja viisasta sanottavaa. Useimmiten myös hahmojen historia liittyy jotenkin myös pelaajan menneisyyteen. Ainoastaan hahmojen reitinhakua olisi voinut parantaa, sillä välistä kaverit eksyvät pahasti kohteestaan. Tämän tietysti voi estää kun ei pistä hahmoja juoksemaan turhan pitkiä matkoja. Kyllä, juoksemaan, sillä nyt voi myös kävelyn sijasta juosta. Pelissä on myös hyvin suunniteltu kartta, joka tekee muistiinpanoja tärkeimmistä paikoista. Jos nämä ei riitä, voi karttaan myös itse merkitä tärkeimmät kohdat. Samaten jo Baldurista tuttu journal on uudistettu ja nyt sinne kirjataan kaikki kohtaamasi hahmot sekä luettoloidaan suorittamasi ja saamasi questit.

Pelin dialogia on selvästi suunniteltu. Mikä on hyvä, sillä keskustelua on ja paljon. Tekstiä soljuu ruudulle välistä oikein kunnolla, mutta se on hyvin kirjoitettua ja hauskaa luettavaa. Pelissä on myös erilaisia ryhmittymiä, joihin osa pelaajan kohtaamista hahmoista kuuluu ja joihin pelaaja itsekkin voi liittyä. Mitään varsinaista haittaa tai hyötyä en kyllä liittymisestä löytänyt, mitä nyt joihinkin ryhmän tiloihin saattoi päästä sisään.

Visuaalisesti peli on ihan siedettävä. Ei mikään turhan näyttävä, mutta eipä se roolipeleissä ole ennenkään haitannut. Taikaefektit ovat kyllä hienoa katseltavaa. Jotkut taiat jopa käynnistävät oman välivideonsa. Äänipuolella peli ei niin säväyttänyt, ainoastaan viimeisen CD:n taistelumusiikki sai heristämään korviansa, muut eivät oikein napanneet. Musiikki on taustalla koko ajan, mutta siihen ei kiinnitä niin huomiota. Makunsa kullakin, joku varmasti löytää uuden suosikkiraitansa pelistä. Silloin taas kun dialogia on puhuttu on se yleisesti puhuttu hyvin.

Peli on roolipelien kärkeä ja tuntuu oikealta roolipeliltä. Suunta on oikea, mutta parannuksiakin olisi voinut tehdä.

- Jyri Raukola
14.1.2001