Vuonna 1985 tapahtui paljon. Allekirjoittanut näki päivänvalon 19. heinäkuuta, mutta jostain syystä Operation Flashpoint: Cold War Crisis ei keskity tähän huomattavaan tapahtumaan ihmiskunnan historiassa. Sen asemasta Flashpoint kertoo ajasta ennen Neuvostoliiton hajoamista, jolloin kauhun tasapaino oli tosiasia. Useat pelkäsivät kolmatta maailmansotaa kahden suurvallan välillä.
Operation Flashpointin tarina sijoittuu hiukan muokattuun historiaan: Vuonna 1985 Gorbatshov käynnisti muutokset, joita kaikki eivät suinkaan nielleet. Neuvostoliiton sisäinen valtataistelu käynnistyi, ja perestroikaksi kutsuttuun uudistuspolitiikkaan kyllästyneet neuvostokenraalit aloittivat lähestulkoon täysmittaisen sodan. Hallitus menettää kontrollin joukkoihinsa, jotka tappavat kentällä sumeilematta myös siviilejä. Nato lähettää paikalla "rauhanturvajoukkoja", vaikka todellisuudessa miehet lähetettiin täysmittaiseen sotaan. Joukkojen tarkoituksena on kukistaa kapina ja estää kolmas maailmansota, joten ei paineita, kyseessähän on vain ihmiskunnan tulevaisuus, sillä 3. maailmankahakka käytäisiin varmasti ydinaseilla.
Jenkki-joukot ovat miesmäärissä selvästi alakynnessä, joten jokainen mies on tarpeen. Apuna ovat myös ensikertalaiset, joista tosin taistelun tiimellyksessä kehittyy todellisia sodankäynnin ammattilaisia. Aluksi amerikkalaiset ovat taisteluissa pahassa alakynnessä, mutta voimatasapaino kääntyy pelin edetessä. Osaltaan tähän vaikuttavat myös pelaajan onnistuneesti toteuttamat operaatiot.
Toisin kuin nykyisin, 80-luvun puolivälissä sota oli vielä oikeaa sotaa. Ihmisiä ei tapettu painamalla nappulaa, vaan vihollinen oli kohdattava silmästä silmään. Aseet olivat kuitenkin tarpeeksi kehittyneitä, jotta niitä kehtaa esitellä vielä uudelle sukupolvellekin. Pelin aihe on siis lähestulkoon täydellinen.
David Armstrong, alikersantti
Peli aloitetaan alokas David Armstrongin housuissa. Miekkosella, jolla on vielä pitkä matka armeijan nokkimajärjestyksen huipulle. Alussa pelaajalle ei anneta vastuuta, Armstrong on tykinruokaa siinä missä muutkin sotilaat. Kun taidot kuitenkin kertyvät ja vihulaisia kaatuu saa pelaaja enemmän vastuuta, kunnes lopulta saa johtaakseen oman ryhmän. Ryhmää voi komentaa kattavasti, ja miekkoset tuntuvat jopa tottelevan käskyjä. Tovereita voi komentaa joko radioteitse tai antamalla waypointteja hiirellä taistelun aikana. Waypointtien asettelu on mahdollista myös ilmasta käsin hiukan Command & Conquerin tyyliin. Tosin jostain syystä testiversio kaatui aina kun tätä vaihtoehtoa yritin käyttää. Tämän laittaisin kuitenkin testiversion piikkiin, pelin myyntiversioon bugi on luultavasti korjattu. Pelin kampanja tapahtuu kolmen saaren saariryhmällä, jotka on mallinnettu satelliittikuvista. Aluetta sotimiseen on, neliökilometreistä ei puutetta tule. Pelaaja voi vaikka kesken kovimman taistelun aloittaa karkurin uran ja juosta vihollista karkuun niin kauas kuin vain tarvis ja halu on. Pelin suuriin karttoihin voi jopa eksyä, vaikka kartta onneksi opastaa hairahtaneen soturin nopeasti omien joukkojen luo.
Pelin grafiikka ei ole kaikkein parasta, nykytekniikka pystyisi parempaankin. Se kuitenkin sopii pelin tunnelmaan todella hyvin. Karun korpisoturin arkea kuvaavan pelin ei tarvitsekaan olla väriloistokas, vaan hiukan metsänoloinen yleisilme sopii peliin todella hyvin. Ajoittaiset grafiikkabugit kyllä hiukan haittaavat, mutta eivät nekään onneksi ole kuin satunnaisia. Syynä saattaa olla myös näytönohjaimeni, sillä sekoilut vähenivät selkeästi ajuripäivityksen myötä. Maallikosta tuntuisi, että pelin engineä olisi pienellä optimoinnilla saatu paljon vähemmän tehoa syöväksi, mutta koska pelin kaikki muut osat tuntuvat niin hiotuilta, taitaa teoriani olla väärä. Aluksi puskat ja metsät tuntuvat todella karun näköisiltä, mutta jostain syystä niistä tuli kampanjan edetessä vain hienompia ja hienompia. Tämän voi varmaan laittaa tottumisen piikkiin, sillä kun vihollinen painaa päälle, oppii puskien ja metsän antamaa suojaa todellakin arvostamaan.
Pelkkänä jalkamiehenä ei taisteluihin onneksi tarvitse osallistua. Pelaamaan pääsee lisäksi mm. commandona, tankkimiehenä, helikopterikuskina, sniperina, veneen kapteenina ja hävittäjän lentäjänä. Jokaisessa virassa pelaaja on joko päällikkö tai alainen. Useimmiten homma aloitetaan alaisen roolissa, josta on kuitenkin mahdollista nousta komentajaksi komentajan paikalle. Siinä missä alainen voi päättää ja vastata vain itsestään, joutuu komentajan viransijainen huolehtimaan myös muusta joukkueesta. Paljon on puhuttu OF:n dynaamisesta kampanjasta, mutta kovin suuresti se ei itse pelissä tunnu. Jos edellisessä tehtävässä on toilaillut, se kostautuu jermujen harvenemisena seuraavassa, mutta muita seuraamuksia saa hakea suurennuslasilla. Jos menetyksiä on erityisen paljon, saattaa esimiehiltä tosin tulla nuhteita. Jos niitä kertyy liikaa, koittaa kotimatka ja show on ohitse. Tehtävät on siis hoidettava lävitse mallikkaasti.
Koska yksi mies ei kaikkiin toimiin repeä, on pelin aikana ohjastettavissa monia henkilöitä. Periaatteessa tankin ohjastaminen onnistuu jalkamieheltäkin, tankkimies pystyy lentämään helikopteria ja niin edelleen. Kampanjassa homma hoidetaan kuitenkin realismihakuisesti eri ihmisillä. Moninpelissä pelaaja voi yhdellä pelihahmollaan ajaa niin tankkia, lentää helikopteria kuin huristella jeepilläkin. Eiväthän "ajomoodit" toki mitään simulaattoreita ole, mutta kokonaisuus on tässä tapauksessa paljon enemmän kuin osiensa summa. Täydellistä realismia tai fysiikkamallinnusta on turha edes odottaa, "Ajotilanne" on kuitenkin todella hienosti toteutettu kaikkien kulkuneuvojen kohdalla. Autoissa voi olla vain kyydissä, edessä tai vaikka takana, myös ohjaaminen luonnollisesti onnistuu. Ajoneuvon käyttäytyminen tuntuu realistiselta suurimman osan ajasta. Välillä auto saattaa yhtäkkiä kääntyä jyrkästi vasemmalle tai oikealle. Jostain syystä tämä ongelma kuitenkin hävisi pelin edetessä, joten laskisin tämänkin arvosteluversion bugien joukkoon.
Esimerkiksi jeepissä ja helikopterissa on mahdollista ajamisen lisäksi hoitaa myös ampujan virkaa, kunhan autoon vain on pultattu kunnon kiväärit. Ihailtavaa on, että kun itse kuljettaa kuorma-autolla kavereita kentälle, heittävät jermut läppää auton taka-osassa todella luonnollisen kuuloisesti. Arvostelun kohteeksi joutuvat niin Neuvostoliiton tilanne kuin liian pienet kuljetuskuormuritkin.
Ääninäyttely pelissä on kuitenkin hiukan laimeaa. Radioviesteihin on saatu hiukan tunnetta mukaan, mutta kun radio ilmoittaa esimerkiksi kuolleesta toverista, kuulostaa asiasta ilmoittava tiimikaveri lähinnä huvittuneelta tapahtumasta. Tämä latistaa tunnelmaa, joka muuten on taisteluissa todella tiheä. Flashpointin tunnelmaa kehuttaessa ei yleisestikään ole ylisanoja säästetty, eikä siihen todellakaan ole mitään syytä. Jos radioviestejä saataisiin vielä vähän hiottua, olisi tunnelma täydellinen. On se silti parempi kuin missään tähän mennessä toteutetussa sotapelissä. Radioviestejä vielä huonommin on toteutettu pelin välianimaatiot. Pahimmillaan toinen jermu heittää läppää kun toinen ei ole vielä lopettanutkaan. Tämä tekee ääninäyttelemisen seuraamisen vähintäänkin sekavaksi, mutta onneksi dialogit näkyvät ruudun alalaidassa myös tekstinä, kuten tekevät myös radioviestit. Tämä on hyvä ominaisuus, sillä pelin tiimellyksessä turpa mullassa ryömiessä radioviestien kuuntelu jää hiukan vähemmälle. Varsinkin alussa niitä on kuitenkin syytä kuunnella ja totella, sillä ryhmästään erkautunut sotilas on tarkk'ampujan lempiruokaa. Radioviestejä ja ääninäyttelemistä lukuun ottamatta pelin äänet ovat huippuluokkaa. Tankkien jyrähdykset ovat kunnioitettavan kuuloisia, aseitten äänet ovat aidon tuntuiset ja helikopterin surina suoraan yläpuolella aiheuttaa jopa lievää paniikkia.
Ehdotonta namia on kuitenkin ajeleminen hiukan eksoottisimmilla vehkeillä. Kun tankin tuhannet hevosvoimat jylläävät persuksen alla ja puuta kaatuu tiellä, on olo kuin kuninkaalla. Jotta tankin täysmittainen ajaminen on mahdollista, tarvittaisiin miehiä vähintään kolme. Yksi ohjaa, toinen ampuu ja kolmannelle uskotaan johtamisen kova vastuu. Jos joku osa puuttuu tai on huono, ei tankilla seikkailemisesta tule mitään, tai ainakin meno on erityisen tehotonta. Hätätilanteessa taistelu onnistuu ilman komentajaa, mutta esimerkiksi ampujan puuttuminen taistelutilanteissa tekee tankin menon vaikeaksi. Ajaja voi kyllä laukausta tykin, mutta tähtäämisestä ei tule mitään. Ampuja puolestaan voi käännellä piippua miten haluaa, mutta tankin siirtämistä varten taas tarvitaan ajajaa. Koska ajajan näkökenttä tankin pohjalla on todella rajoittunut, ovat tankin yläosassa istuvan johtajan komennot tankin liikuttamiseksi ja vihollisen paikantamiseksi välttämättömiä. Voihan kuski tietenkin pistää päänsä ylös tankista jos haluaa, mutta se ei ole kovin viisasta. Monen sadan metrin päähän näkyvä pää on näet snipereille helppo välipala. Myös helikopterilla lento on mahdollista, eikä mikään ole hienompaa kuin tulittaa vihollisen joukkoja ilmasta käsin, ollen samalla itse vihollisia paljon paremmassa turvassa. Ohjaamaan pääse myös muuta sotilaskalustoa, kuten veneitä, erilaisia tankkeja, kuorma-autoja yms. Tehtävien aikana on mahdollista puhaltaa siviilien pihasta myös esimerkiksi autoja tai traktoreita, joilla on sitten mahdollista huristella menemään ristitulessa. Tunnelma on vähintäänkin upea.
Kontrollit ovat monipuoliset. Alussa ne tuottavat useimmille paljon ongelmia, mutta pikkuhiljaa ne painuvat otsalohkoon ja peli alkaa tältäkin osin sujua. Rullalla varustettu hiiri on pelissä lähes välttämätön, sillä sen avulla aseitten poimiminen maasta, konekivääreihin ja autoihin siirtyminen yms. soljuvat paljon näppäimistöä joutuisammin.
Realismi rokkaa
Tekijät ovat omien sanojensa mukaan pyrkineet näyttävään realismiin. Aivan uunoja he eivät ole, sillä heillä oli pelin tehovaiheessa apuna monta ammattisotilasta, jotka varmasti tietävät, miltä tuntuu olla kentällä, kun vihollisen luodit lipuvat pään ohitse ja kun kaveri kaatuu vieressä. Realismissa onkin onnistuttu. Mitään täysrealistista peliä Flashpointista ei ole edes yritetty tehdä, mutta ne jotka kehuvat esimerkiksi Counter-Striken realismia, saavat asettaa sanansa uudelleen.
Flashpointin realismi on 3^N kertaa tiheämpää kuin Counter-Striken, ollen kuitenkin samalla tarpeeksi epärealistinen, jotta kotikommandotkin pelissä pärjäävät. Yksi luoti voi tappaa, ja jos vihollisia sijaitsee kantamalla, on turpa syytä pitää nurmessa hyvinkin tiiviisti. Pusikossa seisova kotikommando on näet hyvin pian entinen kotikommando. Hengästyminen vaikuttaa tähtäämiseen, ja jos viholliseen yrittää osua ihan tosissaan, on pakko olla rähmällään. Pystystä osuminen on nimittäin todella harvinaista. Lisäksi kauas ammuttaessa saa ennakkoa ottaa oikein kunnolla, sillä muuten osumisesta ei ole toivoakaan. Sarjaa ampuessa rekyyli sinkoaa panokset pitkin metsää, ja tapot tapahtuvatkin yksittäislaukauksilla. Tähtäyslinjaa kannattaa ehdottomasti käyttää tähdätessä, mutta tällöin muu näkökenttä luonnollisesti rajoittuu. Varsinkin soolotehtävissä kannattaa myös miettiä, ampuako vai ei, sillä ensimmäisen luodin viuhahdettua, pystyy vihollinen helposti paikantamaan pelaajan. Tiheä metsä suojaa, mutta kun 15 ukkoa alkaa marssia metsän pohjaa vihollisia etsien, tulee sielläkin kuumat paikat. Pelaaja ei myöskään ole supermies. Kantaa voi monenlaista, mutta ei kaikkea kerrallaan. Mukana voi olla kerrallaan vain yksi ase, jota tosin voi vaihtaa taistelun kuluessa. Kuolleen vihollisen kupeesta saattaa löytyä esimerkiksi täyteen ladattu AK tai vaikkapa kranaatteja. Pääaseen lisäksi mukaan on mahdollista kerätä myös joukko granaatteja, raketinheitin sekä muutama raketti. Pelaaminen on jatkuvaa tasapainottelua näiden välillä. Jos haluaa, etteivät panokset ole heti lopussa, on otettava enemmän lippaita, mutta niiden viemä tila on suoraan pois muilta esineiltä. Jos mukana on lisälippaita, raketinheitin ja muutamia raketteja, täytyy kranaatit jättää kotiin, sillä ne eivät mukaan enää mahdu.
Parhaat puolensa peli näyttää, kun vaikeusasteen säätää vaikeammalle. Tällöin realismi nousee taas monta pykälää. Viholliset täytyy erottaa omista aseitten ja vaatetuksen perustella, eikä peli anna mitään apuja senkään suhteen. Tällöin paljastuvat sodan todelliset, kaameat kasvot. Etäisyydetkin on arvioitava silmämääräisesti.
Vaikka peli ei olekaan yltiörealistinen, se on silti vaikea. Monia tehtäviä joutuu tahkoamaan montakin kertaa lävitse. Jostain syystä peli-into ei kuitenkaan herpaannu tästä ollenkaan. Kuten joskus sanoin, normaalipeli olisi jo aikaa sitten jauhettu lihamyllyllä, mutta Flashpoint pitää otteessaan niin, että tehtävät on vain pakko päästä lävitse.
Moninpeli on Flashpointin ehdoton vahvuus. Itse en moninpeliä teknisten ongelmien vuoksi päässyt kokeilemaan - toivottavasti tämäkin menee hiukan bugisen arvostelukappaleet piikkiin. Voin kuitenkin vain kateellisena ajatella, miten hienoa moninpeli Flashpointin suurilla kartoilla onkaan. Erityisesti pelin suuri vapaus erottaa Flashpointin moninpelinä muista sotapeleistä. Delta force yrittää, vaan ei mitenkään pääse siihen samaan tunnelmaan tai vapauteen. Vaikka en ennustaja olekaan, olen varma että Flashpointin moninpeli tulee olemana todella kova sana. Vielä se ei kuitenkaan ole kunnossa, vaan erilaisia teknisiä ongelmia tuntuu olevan muillakin. Kunhan servereitä kesän kuluessa saadaan pystyyn, alkaa Flashpointin maihinnousu oikein urakalla. Kaiken päälle pelissä on vielä mahtava potentiaali. Mukana toimitettava karttaeditori on todella hyvä, eikä ominaisuuksissa ole säästelty. Pelin mukana toimitettavalla editorilla on tehty myös myynti-Flashpointin tehtävät, joten ainakaan huonosta editorista eivät modien tekijät voi Bohemian poikia syyttää. Uutiset kertovat, että Bohemia Interactivelta on tulossa peliin ilmaisia lisätehtäviä, jotka sisältävät myös uusia aseita ja ajoneuvoja. Pelille voisi siis povata pitkää ikää, kunhan harrastelijatkin saavat modituotantonsa käyntiin. Tässä pelissä olisi potentiaalia sille paljon kaivatulle talvisota-modille!
Vääntöä koneessa ja pelaajassa
Flashpointin kentät ovat laajoja ja tarkasti toteutettuja, joten on selvää että ne syövät paljon tehoa. Pelin suositetut laitevaatimukset ovat selvästi tuulesta temmattuja. Kakkoskoneeni (600 MHz PIII, 128 Mt, Matrox G400 32 Mt) jaksoi juuri ja juuri pyörittää peliä sulavasti, ja siihenkin tarvittiin yksityiskohtien rajua pudotusta. Aivan pienellä koneella ei kannata siis sotimaan lähteä. Erityisesti muistin määrä tuntuisi olevan kriittinen tekijä, ja suosittelisinkin vähintään 256 megaa muistia, jos toivoo pelin pyörivän kunnolla. Lisäksi muistin hinta on nyt alhaalla, joten ostamaan lisää vaan!
Vääntöä tarvitaan koneen lisäksi myös pelaajalta. Flashpoint ei nimittäin ole peli sieltä helpoimmasta päästä. Äkkikuolemia kertyy röykkiöittäin normaalillakin vaikeusasteella, ja kun pelin avut säätää pois, muuttuu meno vielä vaikeammaksi. Vaikeamman vaikeusasteen pelaajilla on suonissa kierrettävä aito kommandoveri, sillä muuten tehtävät ovat mahdottomia läpäistä. Countteri-headshottereita kaatuu kuin heinää, ja epäilisinkin että Flashpoint on monelle Counter-Striken "realismiin" tottuneelle melkoinen järkytys.
Upean kampanjan lisäksi peli tarjoaa myös koko joukon yksittäistehtäviä, joista jokainen esittelee pelin eri tyyppiä. Yhdessä tehtävässä päästään suorittamaan kommando-iskua, toisessa ollaan tarkk'ampujana, kolmannessa päästään tankin puikkoihin, neljäs päästää pelaajan helikopterin ohjaimiin yms. Vaihtelua tarjotaan, eikä tylsistymisestä ole puhettakaan. Flashpointin ostava saa rahoillaan jopa harvinaisen pitkäikäisen pelinautinnon.
Flashpointin tukipuu on ehdottomasti tunnelma. Se on parasta, mitä olen koskaan nähnyt ja niin tiheää, että sitä voisi vaikka viikatteella paloitella. Toinen asia, mihin peli kovasti nojaa on se vapauden tunne, johon tekijät sanovat käyttäneensä paljon ylityötunteja. Tunnit eivät ole menneet hukkaan, sillä tällainen vapaudentunne on PC-peleissä todella harvinaislaatuista. Uskoisin Flashpointin nousevan todella kovaksi valtiksi erityisesti moninpelissä, jossa sen vapaus tulee vielä korostetummin esiin.
Kyseessä on ehdottomasti vuoden parhaimpiin peleihin kuuluva teos, eikä parempia pelejä näy vielä horisontissakaan (Max Payne? -toim. huom). Jos sotapelit yhtään kiinnostavat ja myllystä löytyy vääntöä sekä hiirestä rulla, on Flashpoint pakollinen hankinta. Arvosteluversio kärsi lievähköstä kaatumataudista, mutta toivotaan että ne on myyntiversioon jo korjattu. Joka tapauksessa mahtava peli!
- Jarmo Pitkänen
1.7.2001
|
Arvostelu
94
