Saksalaisten huoleksi jää pommin purkaminen, mutta ennen purkamista on järkevää räiskiä viholliset hengiltä. Tässä pelimuodossa on tunnelmaa ja siinä voi käyttää taktikointia enemmän hyväkseen, joten suurin osa palvelimista pyörittää tehtävä-pelimuotoa. Deathmatchit ja pistepelit ovat pelattavia, mutta tehtäväpeli vie ylivoimaisen voiton.

Medal of Honor ei varsinaisesti ole kovin realistinen, pelaaja on kuin Iso-Arska, joka jaksaa hyppiä vaikka tunnin putkeen ilman minkäänlaista väsymistä. Jos esimerkiksi haluaa kiivetä tikkaita, ase siirtyy automaattisesti selkään. Haavoja ei tarvitse sitoa ollenkaan, vaan kuolleilta vihollisilta saa aina lääkepakkauksia, joilla terveyttä saadaan nostettua - tuttua Half-Lifestä.

Aseet ovat tietenkin toisesta maailmansodasta, ja valikoima riippuu käytettävästä joukkueesta. Valittavissa on kuusi eri asetyyppiä: kivääri, kiikarikivääri, konepistooli, automaattikivääri, sinko ja haulikko. Pelaaja saa lisäksi mukaansa valitusta hahmosta huolimatta aina pistoolin ja kranaatteja. Kranaatit ovat todella tehottomia - samassa huoneessa räjähtävä kranaatti ei välttämättä tee haavaakaan. Taisteluihin kranaatteja saa mukaan enimmillään kuusi kappaletta

Asearsenaaliin kuuluvat muun muassa M1 Garand -karbiini, Thompson-konepistooli ja jalustalle kiinnitetty MG42-konekivääri, jolla on hyvä suojata eteneviä sotilaista. Kaiken kukkuraksi pelissä pääsee ampumaan singolla, joka on melkein kuin pöllitty Quakesta. Singolla pystyy ampumaan liikkeestä ja hypystä, eikä tarkkuus heikkene ollenkaan - hävyttömän epärealistista. Singolla on helppo tappaa, jos on pelannut aikaisemmin Quakea. Yhteensä aseita on jopa 18 kappaletta, joten valikoitavaa löytyy. Aseiden latausajat ovat melko realistisia. Latauksen yhteydessä lippaaseen jääneet luodit jäävät talteen, joka tietenkin on epärealistista. Pelattavuus on kaikin puolin hyvää aseilla räiskiessä. Sivuttaisliikkeessä ja hypyissä pystyy ampumaan, mutta tarkkuus heikkenee huomattavasti, sinkoa lukuunottamatta. Rekyylissä on pitelemistä varsinkin konepistooleissa.

Kartat ovat todella upeita ja tunnelmallisia. Deathmatch-pelimuodoille ja pistepeleihin on varattu seitsemän karttaa ja tehtäväkarttoja on vain neljä kappaletta, joka on kyllä liian vähän. Kartat ovat täynnä yksityiskohtia ja grafiikaltaan hienoja. Varsinkin pommitettu kyläpahanen raunioituneine kirkkoineen on todella vaikuttavan näköinen. Kartoissa räiskitään yleensä ulkotiloissa.

Radioääniä on paljon ja ne ovat melko laadukkaita. Aseiden äänet ovat myös hyviä, mutta laukaukset saisivat olla hieman järeämmän kuuloisia. Grafiikka on todella hienoa, aseet ovat yksityiskohtaisia ja valoefektit ovat silmiä hiveleviä - aseiden suuliekkejä tulee jopa ihailtua. Pelihahmojen grafiikka on todella yksityiskohtaista ja animaatio ennennäkemätöntä.

Kaiken hyvän keskeltä löytyy kuitenkinkin jotain todella huonoa. Medal of Honorista puuttuu kokonaan Linux-palvelintuki. Tämä kuulostaa pelaajan kannalta turhanpäiväiseltä asialta, mutta sen kautta palvelimien määrät nousisivat suuremmiksi. Tekijöiden mukaan Linux-tuki on tällä hetkellä työn alla, vaikka sitä ei alun perin ollut tarkoitus tehdä. Myös veren puuttuminen haittasi ainakin itseäni todella paljon. Pelistä on tehty tarkoituksella siistimpi, koska ikärajaa on haluttu laskea myynnin lisäämiseksi. Netistä kuitenkin löytyy epävirallinen päivitys, jolla peliin saa mukaan verta.

Medal of Honorissa on jätetty realistisuus pienempään arvoon, ja pelistä löytyy tunnelmaa, upeaa grafiikkaa ja pelattavuutta. Palvelimia on melko niukasti, varsinkin koto Suomessa, mutta Linux-tuki parantanee asiaa tulevaisuudessa. Peli pyörii kotimaisilla palvelimilla ISDN-nettiyhteydellä hyvin, vaikka yleensä palvelimet ovat pelaajien itsensä pystyttämiä. Pelin valikoissa ei ole minkäänlaista palvelinhakuominaisuutta, joten helpoiten pelaamaan pääsee kotimaisella All Seeing Eye -ohjelmalla. Medal of Honorissa on kaikki muuten hyvin, mutta palvelinten vähyys harmittaa eniten. Peli on räiskintäpelien aatelia ja hankkimisen arvoinen.

- Kari Tauriainen
29.5.2002