Nykyisin pelien tekeminen elokuvien pohjalta ja päinvastoin tuntuu varsin yleiseltä suuntaukselta. Mitään huonoa asiassa ei sinällään ole, mutta yleensä on vain käynyt niin, että nämä pelit ovat olleet surkeita, samoin kuin peleihin perustuneet elokuvat. Esimerkiksi Final Fantasy ja Tomb Raider -elokuvia odotettiin, sillä olivathan samannimiset pelisarjat niittäneet mainetta pelaajien keskuudessa. Elokuvat ovat kyllä kaunista katseltavaa Final Fantasyn grafiikan ja Lara Croftia esittävän Angelina Jolien ansiosta, mutta muuten ne lukeutuvat omalla arvoasteikollani keskitason huonommalle puolelle. Pelkästään menestyneeltä peliltä otettu nimi ei riitä takaamaan elokuvan suosiota.

The Italian Job pohjautuu samannimiseen elokuvaan, joka saavutti Englannissa välittömästi julkaisunsa jälkeen kulttistatuksen ja viimeisen 30 vuoden aikana siitä on tullut legendaarinen. Elokuvassa Charlie (Michael Caine) on juuri päässyt vankilasta ja hänen tehtävänään on ryöstää 4 miljoonan punnan Kiinasta Italiaan saapuva kultalasti. Näin suuri ryöstö on kuitenkin mahdoton toteuttaa ilman kunnon rahoitusta, joten siitä syystä hänen on käännyttyvä Mr. Bridgerin (Noel Coward) puoleen. Ongelmana on kuitenkin se, että Mr. Bridger istuu vankilassa. Charlie joutuukin murtautumaan vankilaan vapauttaakseen hänet. Mr. Bridgerin vapauttaminen aloitetaan kun suunnitelmat poliisivoimien harhauttamiseksi on saatu valmiiksi. Pako vankilasta johtaa taka-ajoon läpi katujen, rakennusten, jokien ja jopa viemäreiden.

Peli kehitettiin ensin PSOnelle ja käännettiin PC:lle käyttäen hyväksi RenderWare-alustaa, joka mahdollisti pelin kääntämisen alkuperäistä suunnitelmaa nopeammin. Alunperin peli pitikin julkaista vasta vuoden 2002 loppupuolella.

Tekijöiden mukaan pelin ominaisuuksiin kuuluvat kuusi erilaista pelimuotoa, yhteensä yli 60 tehtävää, moninpeli jopa kahdeksan pelaajan kesken, Austin Mini Cooper S ja 11 muuta legendaarista autoa aina urheiluautoista busseihin. Realistisuuden pitäisi myös olla omaa luokkaansa. Paperilla peli vaikuttaa hyvältä, mutta onkin täysin eri asia pystyykö se samaan käytännössä.

Pelin asennus sujuu ongelmitta, mutta asennusvaihtoehdoista löytyisi parannettavaa, sillä niitä löytyy vain yksi. Asennettuna peli vie tilaa hieman yli 700 megaa ja tämän jälkeen CD:tä tarvitaan vain pelin käynnistyksen yhteydessä. Uusilla koneilla ei ole mikään ongelma asentaa 700 megan peliä kiintolevylle, mutta hieman vanhempien koneiden ja pienempien kovalevyjen omistajille tämä saattaa tuottaa yllättävänkin paljon vaikeuksia. Tästä syystä asennusvaihtoehtoja olisi mukava olla enemmän kuin yksi, jolloin osa tiedoista ladattaisiin pelin aikana CD:ltä.

Asennuksen jälkeen yleensä ennen pelaamista laitetaan pelin asetukset kuntoon. Italian Jobissa on mahdollisuus säätää näytön resoluutiota ja tarkkuutta. Ohjaukseen liittyvissä asioissa pelaaja voi ainoastaan valita käytetäänkö ohjaamiseen näppäimistöä, peliohjainta tai kenties rattia. Ajettaessa näppäimistöltä ei käytettäviä näppäimiä pysty vaihtamaan, mikä tarkoittaa vaikeuksia varsinkin niille pelaajille, jotka ovat tottuneet käyttämään ajamiseen muita kuin nuolinäppäimiä.

Kuuden pelimuodon tarkasteleminen voidaan aloittaa laajimmasta eli Italian Jobista, josta pelattavaa löytyy 16 tehtävän verran. Tehtäviä pääse suorittamaan Lontoossa, Torinossa ja vielä lopuksi Alpeilla. Lontoossa suoritettavat kahdeksan tehtävää ovat pääasiasiassa varsin helppoja, joten niiden läpäisemisen ei pitäisi tuottaa kovin suuria vaikeuksia, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Lontoossa pääpaino onkin peliin tutustumisessa ja eri autojen esittelemisellä. Torinossa jatketaan suoraan siitä mihin Lontoossa jäätiin. Vaikeustaso tosin tekee hyppäyksen ja tehtävien läpäiseminen ei olekaan enää niin helppoa kuin mihin Lontoossa tottui. Tehtävät vaativat tarkempaa keskittymistä ja niiden läpäisyyn vaaditaan jo enemmän kuin yksi yritys. Itse jämähdin juuri Torinon loppupäästä löytyvään tehtävään jossa on tarkoituksena pimentää 20 valvontakameraa ajamalla niiden ohi. Kuulostaa helpolta, mutta ei valitettavasti sitä ole, monen yrityksen jälkeen aina jäi puuttumaan se yksi kamera. Kameroiden löytämistä vaikeuttaa se, että nuoli näyttää kameran sijainnin vasta kun on sadan metrin päässä kamerasta. Alpeilla vaikeustason voi olettaa nousevan entisestään.

Seuraavana esittelyvuorossa on Destructor-pelimuoto, joka tuo hieman vaihtelua pelaamiseen. Siinä on ideana ajaa läpi 10 erilaisen tehtävän, joissa radat on merkitty vilkkuvilla keiloilla. Kaatamalla näitä keiloja aikaa saa lisää ja radan ehtii läpäisemään. Tarpeeksi monen keilan ohittaminen kaatamatta niitä johtaa ajan loppumiseen. Yksi koko pelin mielenkiintoisemmista pelimuodoista on myös valitettavasti yksi lyhimmistä, suurimman osan tehtävistä pystyy läpäisemään jo ensimmäisellä yrityksellä. Tehtäviä olisi toivonut enemmän, joskaan ei keilojen kaataminenkaan jaksa montaa tuntia kiinnostaa.

Checkpoint-pelimuoto kuuluu lähes poikkeuksetta jokaisen ajopelin valikoimaan. Yksinkertaisesti sanottuna ideana on ajaa porttien läpi. Mikäli portin läpi ajaminen ei onnistu, ei pelaajan aikatili kartu ja näin ollen tulee maaliin pääsystä entistä vaikeampaa. Tehtäviä on 20 kappaletta joten pelattavaa riittää joksikin aikaa.

Haasteita kaipaaville pelistä löytyy Challenge-pelimuoto, jossa ideana on suorittaa erilaisia tehtäviä aina jarrutuksista hyppyihin. Hupia tarjotaan 10 tehtävän verran joten tätäkin lystiä on tarjolla rajallinen määrä. Parhaimmillaan on tarjolla iloisia tunnelmia onnistuneen tehtäväsuorituksen jälkeen, mutta pahimmillaan seurauksena on ärräpäiden lentelyä pilalle menneen jarrutuksen johdosta.

Toiseksi viimeisenä tarkasteluun otetaan Freeride, joka nimensä mukaisesti tarjoaa vapaata kruisailua Lontoossa ja Torinossa. Hyvä pelimuoto, mikäli haluaa tutustua autoihin ja kaupunkeihin. Freeriden pelaamista voi jatkaa niin kauan kunnes auto hajoaa. Mikäli auto alkaa olla huonossa kunnossa, kannattaa etsiä jostain autoilija, joka suostuu kilpailuun. Tämän kanssa voi sitten ajaa kilpaa vaikka viisi kertaa korttelin ympäri. Vaikka häviäisi, saa kilpailun jälkeen korjata autonsa.

Viimeinen pelimuoto, Party Play yrittää kovin esittää pelin moninpeliä siinä kuitenkaan onnistumatta. Pelimuoto mahdollistaa jopa kahdeksan pelaajan pelaamisen toisiaan vastaan. Kuulostaa kunnon moninpeliltä mutta sitä se ei valitettavasti ole. Ensin valitaan pelaajien lukumäärä ja sen jälkeen ajettavien kisojen lukumäärä. Jokaisesta kisasta kilpailija saa pisteitä sijoituksensa mukaan. Ideana sinällään hyvä, mutta valitettavasti jokainen pelaaja ajaa yksin kyseisen radan ja muut katsovat vierestä odottaen vuoroaan. Jaetulla ruudulla pelaamisen ilo jää kokematta ja pelaamisen tunnelma muistuttaa lähinnä läsähtänyttä pannukakkua. Mikäli pelissä on moninpeli, pitäisi sen edes onnistua sekä lähiverkossa että Internetissä.

Pelintekijöiden lupauksista yksi sentään saatiin pidettyä, paljon vauhtia pelistä nimittäin löytyy. Autot eivät sen sijaan käyttäydy läheskään niin kuin oikeat autot vaan kääntyvät välillä aivan liian hyvin ja välillä taas aivan liian huonosti. Autoa ei saa kaadettua millään tavalla. Rampille puoliksi ajaminen aiheuttaa kyllä näyttävän ilmalennon, mutta jälleen kuin ihmeen kautta auto päätyy oikeinpäin. Sen vielä ymmärtäisi, jos tämä tapahtuisi vain silloin tällöin, mutta koska se tapahtuu aina, ei kyse voi olla vain hyvästä tuurista. Autosta myös näyttää lentelevän osia törmäysten jälkeen, mutta silti ulkoisia vaurioita ei ole havaittavissa, ainoa ulkoisesti näkyvä vaurio on irronnut rengas.

Poliisien ja muiden autoilijoiden tekoäly hakee vertaistaan. Poliisit näyttävät lähtevän takaa-ajoon ilman sen suurempaa syytä. Näyttääkin vahvasti siltä että pelintekijöillä on ollut pahasti pallo hukassa, ellei sitten punaisella autolla ajaminen ole rikos Englannissa. Kun sitten poliisit ovat jostain kumman syystä saaneet päähänsä lähteä takaa-ajoon, voidaan sitä verrata lähinnä romuralliin. Poliisit näet yrittävät vain tuhota muita tiellä liikkuvia ajoneuvoja ja törmäilevät muihin autoilijoihin surutta. Jos on poliisien tekoälyssä hiomista, samaa voi sanoa myös muiden autoilijoiden tekoälystä. Muut tielläliikkujat eivät reagoi pelaajan liikkeisiin millään tavalla, vaan tuntuvat liikkuvan aivan kuin junat kiskoilla. Vastaantulijoiden kaistalla ajaminen ei aiheuta minkäänlaisia väistöliikkeitä saati jarrutustoimenpiteitä muissa autoilijoissa.

Pelin äänipuoli vaikutti alussa mielenkiintoiselta, mutta taustalla kuuluva ärsyttävä pimputus rupesi todellakin ärsyttämään muutaman tehtävän jälkeen. Taustamusiikissa on mitä luultavimmin yritetty jäljitellä 60-luvun lopun musiikkia. Jokaisella autolla sentään on oma äänensä, joka auttaa tuomaan edes jonkinlaista vaihtelua äänipuolelle. Pelin grafiikka on nykyaikaiseksi peliksi suhteellisen karua ja suurin osa tästä johtuukin pelin alkuperäisestä alustasta, PSOnesta. Autojen ohjaaminen toimii sentään kohtalaisesti. Autot lähtevät välillä todella hienon näköisiin luisuihin ja pysyvät edelleen pelaajan hallinnassa. Oikeassa elämässä samanlainen tilanne olisi johtanut pahaan ulosajoon.

On peliin sentään keksitty jotain omaakin. Poliisien lähdettyä takaa-ajoon pystyy pelaaja seuraamaan sitä kuinka lähellä poliisit todella ovat, sillä sitä mukaa mitä lähemmäksi poliisit pelaajaa pääsevät alkaa pelaajan rekisterikilvestä näkymään numeroita ja kirjaimia. Koko rekisterin tullessa näkyviin ovat pelaajan autoilut väistämättömästi lopussa ja autoilun sijaan luvassa on vankilareissu.

The Italian Job on autopeli jossa on paljon vikoja; näppäimien vaihtaminen ei onnistu, kuvakulmia on vain yksi, moninpelin puute ja niin edelleen. Peli tosin tarjoaa myös hauskoja pelihetkiä, joten aivan täysi susi se ei ole. Alekorista Italian Jobin voi pahimpaan pelinälkään ostaa, mutta silmät kannattaa pitää auki huomattavasti paremman Midtown Madness 2:n toivossa.

- Ville Kankare
26.6.2002