Eidos on Thief-sarjallaan (tekijänä jo "edesmennyt" Looking Glass) osoittanut toteen, että räiskinnästäkin saa syvällisen ja taktisen kun hieman rauhoittaa tahtia ja lisää mukaan hiipimistä. Samaa rataa jatketaan Hitmanissa, jossa pelaaja astuu keskiaikaisen varkaan sijasta nykyaikaisesti varustetun palkkamurhaajan saappaisiin. Hitman-hahmo on kalju, mustaa pukua käyttävä, viivakoodilla varustettu geenimanipulaatio, joka saa vastaansa mitä oudompia tehtäviä. Tehtävät saattavat Quakeen tottuneille pelaajille tuottaa ongelmia, sillä tuotetuilla äänillä on merkitystä, vaatteiden vaihto voi pelastaa henkiä ja vartijoiden löytäessä kollegojensa ruumiit alkaa todennäköisesti tiukka tulitaistelu.

Ensimmäisen kentän alussa Hitman löytää itsensä mielisairaalan vankikopista, josta pitäisi lähteä harjoitusrataa kokeilemaan. Harjoitusradalla kokeillaan kaikkea vaatteiden pukemisesta tarkkuusammuntaan. Jo alusta pitäen radiokaiuttimesta kuuluva ääni ohjaa pelaajan oikealle suunnalle ja neuvoo mitä milloinkin pitää tehdä. Lopussa on vieläpä kohtaus, jossa nähdään pelaajan kyky improvisoida ja toimia ilman ohjeita. Tämän jälkeen alkaakin itse peli.

Pelin omalla grafiikalla pyörivät videot siivittävät Hitmanin vähäiseksi jäävää tarinaa ja esittelevät silloisen kohteen maisemia. Itse tehtävänanto ja tarkempi tieto kohteesta tulee kannettavan tietokoneen ruudulle, joka kyllä latistaa hieman tunnelmaa, sillä ihmisten kertomat turinat olisivat sopineet pelin luonteeseen paljon paremmin. No, kyllä sen kestää, sillä alueen kartat, tiedot kohteesta ja varusteiden valinta sujuu muitta mutkitta.

Hitmanin graafinen upeus näyttelee pääosaa. Se on vahva tunnelman rakentaja ja iso osa taistelujen realistisuutta. Tehtävien aikana todella huomaa mikä ero on, jos ampuu äänenvaimennetulla pistoolilla päähän kuin jos naputtaisi nappi pohjassa uzilla. Vartijat kuulevat äänet, ja luotien kohde ehtii yleensä väistää ja/tai ampua takaisin. Asiaa ei yhtään helpota, että myös luotiliivi on tehty realistiseksi: takin alle mahtuvien aseiden kudit eivät yleensä tee keskiruumiiseen paljon ollenkaan vahinkoa. "Kauniita" ja todentuntuisia näkymiä on myös silloin kun hukuttaa kohteen uima-altaaseen, kuristaa jonkun pianonkielellä tai viiltää suihkua ottavan terroristin kurkun auki. Ja kuten edellisestä lauseesta voi päätellä, pelillä on virallisesti K-18 -ikäraja.

Asearsenaalia löytyy suunnaton määrä, joista kumma kyllä kaikilla on omat edut ja haittansa. Jopa erikokoisilla ja -mallisilla veitsillä on omat ominaisuudet. Metallinpaljastimessa näkymätön pianonkieli tulee loppuvaiheessa peliä korvaamattomaksi ja Walther WA2K-kiikarikivääri on joissain tehtävissä ehdoton. Mukavana yksityiskohtana isoja aseita voi kantaa vain yhden kerrallaan eikä sitäkään voi piilottaa takin alle. Tosin, en tiedä onko bugi, mutta pistooleita ja konepistooleita voi olla takin alla piilossa kuin Matrixissa ikään.

Yksityiskohtia Hitmanissa kyllä riittää, joitain tehtäviä saa pelata muutaman kerran, ennen kuin on voinut käydä kaikki mahdollisuudet ja kätköt läpi. Asioita vieläpä voi - ja pitääkin - ajatella loogisesti. Siivoojalla on yleisavain, poliisin puvussa pääsee joka paikkaan jne. Pelissä on myös ennalta scriptattuja kohtauksia, joista osa on suoraan gangsterielokuvista tai sitten ne sisältävät paljon huumoria. Ehkä mieleenpainuvin kohtaus on "haulikko kukkalaatikossa": Kukkakauppialle pitää viedä kirje, jolla voi lunastaa punaruusulähetyksen. Hitman kurkkaa laatikon sisään ja pumppuhaulikkohan se siellä. Ihmiset eivät pelästy laatikkoa kun sitä kantelee ja onkin aika kätevä vetäistä ase piilosta kun taistelu yllättää.

Äänipuolta rakastaville ihmisille Hitman ei tosin ole ihannepeli. Musiikki on pääosin itseään toistavaa teknojumputusta ja kaikilla ihmisillä on samanlainen ääni. Hitman vie nykypeliksi vähän tilaa, joten voikin vain ihmetellä miksei tyhjään tilaan ole esimerkiksi nauhoitettu erilaiset äänet eri kansallisuuksille. Pyssyjen pauke ja kuolleiden korina on kohtalaista kuunneltavaa, mutta muuten äänipuoli menee sieltä missä aita on matalin (johtuisiko siitä, että tekijätiimissä on tanskalaisia, näitä "musiikkiteollisuuden" supertuottajia).

Kokonaisuutena Hitman on erittäin pelattava ja viihdyttävä peli, enkä edes huomannut mitään valittamista kontrolleissa tai kameran sijoittamisessa, toisin kuin arvostelijakollegat tavallisissa lehdissä. Pelin oppii nopeasti, mutta sen hallitseminen vie aikaa.

- Ville Pekkala
27.3.2001