Pyssymiehet polkee
Microsoftilta lopputilin ottaneiden ohjelmoijien yhteenliittymä Valve Software sai ensimmäisen laajan produktionsa Half-lifen markkinoille vuoden 1998 jouluksi. Pelistä ei tiedetty etukäteen mitenkään yllättävän paljon. Sierran markkinointiosasto oli luonnollisesti harrastanut pienimuotoista hypetystä, joten jotain mullistavaa oli tiedossa. Half-life kuitenkin erosi merkittävästi normaalista PC-Gamer –hypestä, siinä nimittäin oli oikeasti jotain mullistavaa. Parannetulle Quaken enginelle perustuva peli tarjosi paitsi todella hienon grafiikan, myös todella mahtavan vihollisten tekoälyn. Vaikka vihollisia pisti pussiin vaikeuksitta, oli niiden taipumus kerääntyä yhteen ja seurata pelaajaa piilossa jotain, jota ei ennen oltu nähty. Kun tähän vielä lisättiin erinomainen juoni, hieno kenttäsuunnittelu ja rajaton muunneltavuus, ei ollut mikään ihme, että pelistä tuli todellinen menestys. Jättipotti Half-lifelle oli erityisesti harrastelijoiden tekemät pelin muunnokset, ns. modit. Kukapa ei tuntisi Counter-striken, FireArmsin, Xeno Projectin tai Hostile Intentin tapaisi pelaajien itse tekemiä Half-lifen laajennuksia.
Vuoden 1998 jouluna pelasin suurella innolla Half-lifeä. Jos mahdollista, pelasin vielä suuremmalla innolla The Opposing Forcea vuotta myöhemmin, 1999 jouluna. Nyt, vuoden 2000 jouluna pelaan saman saagan uusinta vesaa, Gunman Chroniclesia. En kuitenkaan niin suurella innolla kuin sarjan kahta edellistä osaa. Se jokin Gunmanista on puuttunut alusta asti. Heti pelin omalla enginellä toteutusta alkudemosta lähtien minulle oli selvää, että Hl:n enginestä alkaa olla puhti pois.
Yhteyksiä Half-lifeen on kuitenkin vähän. Gunmania pyörittää viritelty HL:n 3d-engine, mutta jollei grafiikkaytimen tuomia yhtäläisyyksiä lasketa, on Gunman eri peli kuin HL. Sierran markkinointikoneisto on kuitenkin erittäin tehokkaasti markkinoinut Gunmania, jos ei Half-life kakkosena, niin ainakin Half-lifen veriperillisenä. Kaikki Half-lifen menestyksestä saatavilla oleva markkinointietu on häikäilemättä käytetty hyväksi.
Tarina kertoo Gunmaneista, eräänlaisista avaruussheriffeistä, joiden tehtävä on valvoa linnunradan rauhaa kaikenkarvaisilta uhkilta. Mahdollisia uhkia ovat mm. vieraat elämänmuodot, ja erilaiset intergalaktiset bakteerit. Gunman Chroniclesissä pelaaja lähetetään hoitamaan pois päivänjärjestyksestä ensiksimainittua, eli vihamielistä elämänmuotoa.
Juonipaljastuksia, älä lue
Pelaaja saapuu työpaikalleen hissintyyppisellä vaunulla. Osio muistuttaa hämäävästi Half-lifen vastaavaa alkudemoa, jossa Gordon Freeman saapui Black Masaan. Alkudemossa taustalla näkyy arkiaskareissaan pyörivä Gunman-base, jossa kaikki Gunmanit työskentelevät, ja opettelevat/kertaavat työssä tarvittavia taitoja. Kun vinoon avaruusasemaan sitten viimein päästään sisään, alkaa heti matka toiselle planeetalle. Pelaajan ohjastama pyssymies on kuitenkin pahasti myöhässä tapaamisesta, ja hänen täytyy kiireellisesti päästä muiden Gunmanien joukkoon. Huomatkaa, kuinka paljon tämäkin episodi muistuttaa Half-lifen vastaavaa, jossa Gordon Freemanin piti päästä suorittamaan tuhoisaa koetta.
Kun reitti muiden Gunmanien luokse on löydetty, pomo saarnaa hiukan, ja kertoo sitten tehtävän luonteesta. Jotain kummallista on tapahtunut galaksin perimmäisimmillä kolkilla, ja Gunmanit lähtevät matkaan. Matkaa on monta valovuotta, mutta eihän se toki ole ongelma teknologialtaan hyvin edistyneille pikakulkupeleille. Kun planeetalle ollaan viimein saavuttu, porukka laitetaan tutkimaan aluetta. Alkunäkymistä homma näyttää selvältä. Sector Clear, täällä ei ole mitään muita kuin pieniä ystävällismielisiä dinoja. Kun viidakkoa kuitenkin samoillaan vähän syvemmälle, alkaa seasta löytyä kaikenlaista. Maa alkaa täristä pahaenteisesti, ja kun Gunmanit juoksevat, on jo liian myöhäistä. Aluksilleen palattuaan menossa on kova taistelu, elämästä ja kuolemasta, kuikas muutenkaan. Kaikki kuolevat. Pelaaja muodostaa poikkeuksen säännöstä, ja joutuu yksin samoilemaan ympäri planeettaa.
Etukäteen kovin paljon hypetetty isodino on lähinnä vitsi. Kilometrin korkuisella kaulallaan se yrittää syödä pelaajan parempiin vatsoihin, mutta tämänkin kohdan pääsee lävitse yksinkertaisesti hyppimällä.
Kun maailma on tutkittu, pääsee pelaaja pelin pääpahiksen, omasta mielestään väärin erotetun ex-gunmanin kyydissä (luonnollisesti salaa) toiselle planeetalla, jossa olot ovat aivan ensimmäistä planeettaa eroavat. Siellä hyppelevät dinosaurusten tilalla erilaiset geenimanipuloidut, isoleukaiset purijat. Kun tämänkin maailman vaikeudet on voitettu, päästään ehdottomasti pelin parhaalle osuudelle, melkein aitoon villiin länteen.
Täällä vastassa on ex-gunmanin uskolliset, muodin mukaan aitoihin lännen asusteisiin pukeutuneet apulaiset, joita tuntuu tulevan joka raosta. Pelin tässä osiossa vastaa tulee myös muutamia pulmia, ja ehdottomasti pelin paras anti: tankilla ajelu, ja kaiken eteen sattuvan täydellinen tuhoaminen. Tankki ei kuitenkaan kulje ilman bensaa, vaan ajoneuvon tankkia on aika-ajoin täydennettävä. Mutta sepäs ei ole ihan niin helppoa, bensiini kun on lännessä kultaakin kalliimpaa –ja siis todella hyvin vartioitua. Bensan loppuminen tuo peliin hiukkasen lisää realismia, mutta toisaalta tankissa on loputtomasti raketteja ja ammuksia, joten se siitä realismista sitten.
Vastaan tulee kaikenkarvaista estettä, jota ei edes tankilla pysty murtamaan. Milloin tien tukkii kasa autoja, milloin vastassa on suuri rotko, jonka yli menevän sillan tuloaukko on pontevasti tukittu.
Pelin viimeinen osio on taas teknisessä ympäristössä seikkailua, tällä kertaa tosin liittolaisen kanssa. Virtuaali-olento on aistinut, että ex-gunmanin rakentama robotti vaarantaa senkin bisnekset, ja päättää liittoutua pelaajan kanssa. Yhdessä sitten taistellaan läpi vaikeuksien, virtuaaliolennon saadessa välillä ihan kouriintuntuvankin muodon. Lopulta pelaaja löytää tiensä ex-gunmanin rakentamalle robotille, joka olisi tarkoitus tuhota. Tämä onnistuu tietysti vain virtuaaliolennon rakennuttamalta robotilta, jota kuitenkin pitää suojella pahoilta leukaolioilta.
Lyhyttä toimintaa
Gunman on todella lyhyt. Hyvänä vertailukohtana käynee se, että pelasin pelin lävitse hiukan yli vuorokaudessa. Nukuin sentään yön yli, joka vei ainakin 8 tuntia tehokasta peliaikaa. Toisaalta on tietysti hyvä, ettei välissä ole toimintaköyhää tasohyppelyosuutta, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että peli on lyhyt. Toisaalta se ei ole ihme, kun muistaa pelin historian. Alunperinhän G-man Croniclesista piti tulla vain ilmainen modi. Sellaisena se olisikin todellista juhlaa, ja modien ehdotonta eliittiä. Täyshintaisena pelinä se kuitenkin on lyhyt seikkailu, joka ei tarjoa hinnalleen vastinetta.
Pelin äänimaailma muodostuu lähinnä pyssyjen paukkeesta ja vieraiden elämänmuotojen ääntelystä. Välissä on pelin omalla grafiikka-enginellä toteutettuja näytelmänpätkiä, jotka selventävät pelin juonta. Veikkaisin kuitenkin, että juoni jää useimmille kysymysmerkiksi, sillä hahmot puhuvat harmittavan hiljaisesti. Moni HL:n ilmaisjakelussa olevista modeista omaa Gunmania paremman äänimaailman. Ei Gunmaninkaan äänimaailmaa toki voi lyttyyn haukkua. Se ajaa kuten joten asiansa, mutta Half-lifen tiheää tunnelmaa luovaan äänimaailmaan sitä ei voi edes verrata. Eroa on kuin päivällä ja yöllä.
Gunman Chroniclesin grafiikka on siis, kuten todettua, toteutettu Half-lifen grafiikkamoottorilla. Peli on Half-lifeä jopa siinä määrin, että Windowsin tehtävähallintakin näyttää ajattavana sovelluksena Half-lifen. Mainoksissa Gunmanin on kehuttu käyttävän hiottua Half-lifen engineä, mutta usein grafiikka ottaa turpiin Half-lifen ja varsinkin The Opposing Forcen grafiikalta. Pelattavuus on sekin pelissä kohdallaan, mutta jollei olisi, eivät asiat olisi hyvin. Napit ovat suunnilleen samat kuin Half-lifessä.
Half-life oli suhteellisen realistinen peli. Pyssymies kroniikka ei siihen realistisuuteen pääsee, muttei nähtävästi kyllä tähtääkään. Siinä missä Half-lifen aseet olivat realistisia, ovat Gunmanin aseet pelin hengen mukaisesti kuin suoraan jostain scifileffasta repäistyt. Laserpistooli on jo alan klassikko, haulikkokin menee vielä, mutta Gunmanin sinko on kyllä senverran erikoinen, että huh. Pelin muun aseistuksen muodostaa erilaiset sädepistoolit ja sädekimpun ampuva tarkkuuskivääri. Aseet itsessään eivät ole kaksisia, ja tuntuu, kuin ne olisi lähes suoraan varastettu jostain muusta pelistä. On aseissa kuitenkin myös jotain omaperäistä. Jokaista asetta on mahdollisuus customoida. Esimerkiksi vakioase laserpistoolilla on kolme erilaista laukausvaihtoehtoa, ja haulikossakin voidaan valita, millä hajonnalla, ja kuinka monta panoksia kulloinkin lähtee. Lisäksi aseet voivat ylikuumentua, jolloin niitä ei voi hallita, vaan laukauksia lähtee sarjassa, ilman että pelaaja voi siihen vaikuttaa. Ehkäpä juuri tämän takia Gunmanista puuttuu aseiden lataus kokonaan. Esimerkiksi kiväärillä voi ampua sarjaa niin paljon kuin panoksia vain riittää, lippaiden vaihdosta ei tarvitse huolehtia.
Vaikka Gunman ei tunnelmaltaan pystykään kilpailemaan saagan aiempien osien, Half-lifen ja The Opposing Forcen kanssa, ei siitäkään puutu tunnelmaa. Jostain syystä peliä tekee mieli pelata aivan loppuun asti, ja kiitos pelin lyhyyden, ei toimettomia jaksoja paljoa löydy.
Liian isoissa housuissa
Gunman Cronicles on peli, jota myydään pitkälti Half-lifen nimellä. Half-lifen enginellä toteutettu peli oli tarkoitettu vain modiksi, kunnes Sierra kuitenkin tarttui tilaisuuteen ja päätti rahastaa vielä yhdellä HL:llä, ennen suurempaa uudistusta, Half-life 2.0:aa. Jotenkin jää tunne, että Gunman on modi liian isoissa housuissa.
Gunman on harmittavan lyhyt, ja siinä on monia puutteita. Peliä pelaa kuitenkin mielellään. Pelin puolivälissä pelaaminen on pahimmillaan pakkopullaa, mutta pelin parhaat osuudet sijoittuvat sen loppupäähän, joten tervassa rampominen kannattaa. Näin jälkeenpäin pelistä jaa mieleen vain suhteellisen iso pettymys. Parempaa olisi odottanut, mutta noh, kyllä tätäkin pelaa. Täyttä hintaa en ainakaan mitä tästä menisi maksamaan, mutta olen varma, että Gunman on hinnan hiukan alennuttua kovaa valuuttaa kauppojen budjettipelihyllyillä. Yhtä asiaa Gunmanin pelaamisen jälkeen jäi kyllä toivomaan.
Mikseivät ajoneuvot toimi CS:ssä yhtä hienosti kuin Gunmanin tankkiajelussa?
- Jarmo Pitkänen
19.1.2001
|
Arvostelu
74
