Emperor jatkaa Westwoodin perinteistä naksuttelupelien sarjaa, mutta aloittaa samalla uuden aikakauden olemalla kokonaan kolmiulotteinen. Osuvasti juuri Westwoodin Dune 2 aikoinaan aloitti koko reaaliaikastrategioiden buumin. Onko tässä uuden menestystarinan alku?

Emperorin taustatarina jatkuu suoraan siitä, mihin se pari vuotta sitten Dune 2000:ssa jäi. Keisari Frederick IV sai surmansa salamurhaajan toimesta ja hallitsijan paikka jäi vapaaksi. Hallitsijan paikkaa ja Arrakis-planeetan omistusta tavoittelevat perinteiset kolme sukua: jalo Atreides, ilkeä Harkonnen ja mystinen Ordos. Asioiden helpottamiseksi on navigaattoreiden kilta julistanut julistanut sodan, jossa on yhteiset pelisäännöt, jotka koskevat kolmea Arrakiksen hallintaa tavoittelevaa sukua. Säännöissä kielletään törkeydet ja atomiaseet (joo, niinpä).

Sukukohtaiset johtohahmot ovat varsin erilaisia. Atreidesia luotsaa eteenpäin Duke Achillus, mies joka on perinteinen jalo johtajatyyppi. Harkonnenilla on käynnissä jatkuva valtataistelu johon pelaajakin sotketaan. Ordoksella on jonkinlainen varjo-hallitus, joka ohjailee esillä olevaa hahmoa. Ordoksen puolella on muutenkin vähän hämärämpi meininki. Navigaattoreiden kilta hallitsee ainoana matkustuksen avaruudessa ja on olevinaan korkein valvova elin. Mutta sotaan osallistuu muitakin. Fremenit, nuo aavikoiden sinisilmät, tavoittelevat taas jotain suurempaa. Sardaukar-joukot, jotka palvelivat keisaria ovat nyt ilman johtajaa. Alien-puolta edustavat Ixit ja Theilaxu-joukot, jotka tekevät kokeiluja kielletyllä teknologialla. Pelaaja voi liittoutua näiden kaikkien kanssa, tosin Fremenit eivät sodi Harkonnenien puolella. Aika oudosti voi liittoutua jopa Navigaattorikillan kanssa, joka kuitekin on laatinut sodan säännöt. Joskus saattaa ja joutuukin puolustamaan asemiaan aikaisemmin jo valloittamansa paikan hallinnasta.

Tarina kulkee sujuvasti tehtävien välillä tuttuun tapaan välidemoja katsellen. Välivideot ovat aikaisemmin Westwoodin peleissä olleet kiinnostavia ja joskus on tullut pelattua tehtäviä läpi, ihan vaan jotta näkisi hienon videon. Hienoja ovat videot tälläkin kertaa. Mukana ei tosin nyt ole kovin nimekkäitä näyttelijöitä (tai ainakaan minä en tunnistanut), ainoastaan Atreidesin puolella Michael Dorn (Star Trek), joka esittää jaloa Duke Achillusta. Videoissa riittää ihan kiinnostavia juonenkäänteitä (varsinkin Harkonnenien puolella) ja niitä seuraa ihan mielellään.

Johtuneekohan tarinasta, mutta itselleni ei heti tullut tarvetta pelata samoja tehtäviä läpi, vain nähdäkseni välivideon. Ja nyt ei tarvitsekaan, sillä kaikki videot pystyy katsomaan suoraan valikosta valitsemalla, kunhan on pelannut ko. tehtävän läpi. Videoita ei ihan joka tehtävän välissä ole, johtuen uudesta kampanjasysteemistä, jossa pääsee itse paremmin valitsemaan mihin hyökkää.

Videoihin on haettu vaikutteita esimerkiksi David Lynchin ohjaamasta Dune-elokuvasta, ainakin Harkonnen-suvun pätkiin. Yksi hahmoista, Cunseng, muistuttaa Dune-elokuvassa nähtävää Feyd-Rautha-hahmoa. Sitä, miten paljon pelin tarina ja vaikutteet pohjautuvat alkuperäisiin kirjoihin, on vaikea arvioida, koska en itse ole lukenut ko. kirjoja. Välivideoissa esiintyvät näyttelijät ovat ihan ok-tasoa. Ei mitään huippuluokkaa, vaan ei mitään pohjanoteerauksiakaan.

Pelistä huomaa ensivilkaisulla, että se tulee Westwoodilta. Käyttöliittymää on hieman muokattu, kaikki rakennusvaihtoehdot löytyvät kolmen napin tapaa, samaan tapaan kuin Red Alert 2:ssa (jalkaväki, ajoneuvot ja rakennukset). Rakennuskaava on se osittain vanha tuttu: ensin Windtrap, jolla saadaan energiaa, jolloin pystyy rakentamaan Refineryn jne. Rakennuksia pystyy päivittämään, ja se onkin melkein välttämätöntä, että saa kaikki tehokkaimmat yksiköt käyttöön. Myös kolmen mahdollisen liittolaisen rakennuksia pystyy kehittämään. Lisää tavaraa pystyy tilaamaan Starportin kautta.

Tavara tosin on vähän kallista, mutta jos rahasta (kulkee pelissä nimellä solaris) ei ole kiinni, niin tähtiportin kautta saa kätevästi vaikka kuusi Devastator-tankkia kerralla ja nopeammin kuin rakentamalla.

Aavikkoplaneetta Arrakiksen hallinta perustuu Spicen (rohto, hienosti suomennettuna) omistukseen ja kaikki kolme sukua haluavat sitä tietysti itselleen. Tuttuun tapaan rohtoa kerätään harvestereiden voimin. Ilmeisesti näiden rohdonkerääjien tekoälyrutiini on pidetty samana alkuperäisestä C&C:stä lähtien. Vaikka siellä rohdon läheisyydessä vihollinen kokoaisi rivejään ja hiekkamato pyörisi lähistöllä, niin pakko sinne viereen on päästä keräämään, vaikka olisi turvallisempiakin vaihtoehtoja.

Hiekkamadoista puheenollen, ovat ne saaneet keskeisemmän osan pelissä. Ei siinä mitään, että perus-hiekkamato hörppää ison ryhmän jalkaväkeä ja harvesterin siihen päälle, vetäisee iso luojamato kerralla vaikka useamman tankin. Onneksi hiekkamadoista kuulee varoituksen etukäteen. Matoja pääsee itse jopa vähän ohjaamaan, jos osaa liittoutua oikeiden liittolaisten kanssa.

Talokohtaiset yksiköt eroavat toisitaan ihan mukavasti. Atreides panostaa koulutukseen, Harkonnen kestävyyteen ja Ordos itse parantamiseen. Atreidesilla kun heittää jonkun kokeneen ja paljon vihollisia tuhonneen yksikön, jolla on jo kolme natsaa Barracksin lähelle, pystyy kouluttumaan yksiköitä joilla on valmiiksi kolmen natsan edestä kokemusta. Atreides on myöskin ainoa, jolla on korjausajoneuvo valikoimassaan. Myös ärsyttävä Sonic-tankki on tallella. Harkonnenilla yksiköt ovat kestäviä ja tehokkaita, varsinkin Devastator-tankki, joka on muuttunut mech-tyyppiseksi, on varsinainen tuomiopäivän ase. Tosin Harkonnenin yksiköt ovat sitten vähän hitaamman puoleisia. Ordoksella on sitä vastoin panostettu nopeuteen. Ordoksen yksiköt pystyvät myös parantamaan itseään.

Mahdolliset liitolaiset tarjoavat myös erilaisia ykiköitä. Sardaukar-jalkaväki on huippuluokkaa, Fremenien jippo on ratsastaa hiekkamadoilla, Theilaxu-joukot osaavat tartuttaa virusta, Ixit osaavat hämätä vihollista, luulemaan joukkojen olevan isompia kuin oikeasti ovat ja Navigaattorikillan soturit ovat tehokkaita, mutta niiden liikkuvuutta on rajattu.

Kolmiulotteisuuden lisäksi toinen uutuus tuntuu olevan korotettu vaikeusaste, sillä aikaisemmat C&C:t ja varsinkin Red Alert 2 olivat sieltä helpommasta päästä. Emperor sen sijaan antaa todellisen vastuksen, jo helpoimmalla vaikeusasteella alkaa tulla selkään oikein kunnolla, reilusti ennen lopputehtäviä, jotka vasta kysyvätkin hermojen kestävyyttä. Aina niin ärsyttävät pienellä joukolla suorittettavat tehtävät ovat taas mukana. Ne ovat rasittaneet pelaajia jo ensimmäisestä C&C:stä lähtien.

Onneksi pelattavuus on kohdallaan, tosin niinhän se on ollut (ainakin minusta) aina Westwoodin peleissä. Pelin tarjoama waypoint-mahdollisuus on kyllä vähän kökkö. Total Annihilationin kätevä yhdellä napilla tapahtuva ketjutus on nerokas, ominaisuus josta Emperor(kin) olisi voinut ottaa mallia.

Suurin muutos aikaisempaan verrattuna on kolmiulotteisuus, joka korvaa tulevissakin Westwoodin RTS-peleissä vanhan 2D-grafiikan. Tähän asti onnistunein 3D-naksuttelu on ollut Total Annihilation, joka sentään ilmestyi 4 vuotta sitten. Vaan eipä tarvitse Emperorin hävetä. Graafisesti peli on upea. Yksiköissä ja rakennuksissa riittää yksityiskohtia ja pientä liikkuvaa osaa, aina valoja myöten. Myös maasto on osattu tehdä hyvin. Kerrankin on kunnolliset korkeuserot. Maasto tarjoaa kerrankin jonkinlaista suojaa myös jalkaväelle. Myös hiekkamadot, varsinkin se isompi on vaikuttava näky.

Teknisesti pelissä ei juuri moitittavaa ole. Ainoa ongelma, joka on tullut vastaan, johtuu kai koneeni näytönohjaimesta. Joissakin tehtävissä ovat tekstuurit vähän heitelleet sinne sun tänne ja aina ei saa selvää kentän tapahtumista, mutta se on pientä. Kolmiulotteisuus tosin tuo mukanaan kovat konevaatimukset ja muutenkin raskaan olemuksen. Koneellani, joka ylittää minimivaatimukset reilusti, ilmeni ajoittain pientä tahmausta kun ruudulla oli paljon räiskettä. Paljon hankalampaa on valikoissa liikkuminen, pelitilanteen latailu ja pelin lopettaminen, jotka saavat koneen swappaamaan rajusti ja latausajat ovat pitkiä.

Moninpeli tarjoaa ne perinteiset vaihtoehdot; Internet, LAN ja kaapeli. Moninpelin toimivuudesta ei ole tietoa, kun ei ole tullut kokeiltua. Yksinpelissä on riittänyt ja riittää haastetta. Tosin jo aikasempia Westwoodin naksuja verkossa pelanneena tiedän suunnilleen mitä sillä osastolla on luvassa. Ehkäpä myöhemmin voisi kokeilla.

Peliin on ilmestynyt pari päivitystä, jotka tasapainottavat pelin ominaisuuksia, mutta ei mitään hirvittävän ihmeellistä silläkään saralla.

Emperor - Battle for Dune tulee mukavasti peräti viiden CD:n voimin. Kolme sukukohtaista CD:tä, yksi asennusta varten ja yksi CD manuaaleja varten. Pelin mukana tuleva suomennettu ohjekirja on ohut läpyskä, joka ei pelin varsinaisesta sisällöstä kerro juuri mitään. Luulisi että CD:ltä löytyisi kunnon opas mutta ei. Paitsi että .PDF-tiedostojen lueskelu on epämiellyttävää, ei sähköinen manuuaalikaan kovin kummoinen ole. Kyllä se kertoo jo itse pelistäkin, mutta jäin kaipaamaan kunnolista painettua sanaa, sellaista joka tuli esim. Tiberian Sunin ja Red Alertin mukana. Tuntuu se jo mukavammaltakin kun on maksanut pelistä monta sataa, saada kunnollinen paksu manuaali hypisteltäväksi.

Emperor on perinteinen Westwoodin RTS-peli, niin hyvässä kuin pahassakin. Todella pelattava ja kiinnostava, mutta samat ongelmat vaivaavat kuin jo Dune 2:ssa. Yksiköiden tekoäly - varsinkin harvesterin kuski on sieltä tyhmemmästä päästä - aiheuttaa ongelmia. Kolmiulotteisuus toimii yllätävän hyvin, tosin minulle olisi kyllä kelvannut hyvin tehty 2D (Red Alert 2). Seuraavaan versioon pitäisi kyllä parantaa käyttöliittymää.

On Emperor silti paikkansa ansainnut, tarina on ihan kiinnostava, vaikka ei minuun ihan C&C:n voimalla iskekkään. Nyt vaan odotellaan, että Westwood saa ulos parit lisälevyt pelille.

- Lasse Mannonen
6.9.2001