Nyt se on täällä!

Kaikkien hartaasti ja pitkään odottama Doom 3 on viimein rantautunut myös Euroopan mantereelle kaksi viikkoa Pohjois-Amerikan jälkeen. Odotukset ovat korkealla, onhan yli kymmenen vuotta sitten julkaistu Doom yhä yksi PC-pelaamisen merkkipaaluista.

id Software on yksi harvoista pelistudioista, jonka jokaiselta tekeleeltä odotetaan jotain mullistavaa. Epäonnistumisia ei sallita, mutta toisaalta hyvät myyntiluvut ovat taattuja joka tapauksessa. Doom 3:a kehitettiin neljättä vuotta, eikä kukaan PC:n peligenreä seuraava ole voinut välttyä pelin ylistyksiltä – varsinkaan grafiikan osalta. Kuvakaappauksia on nähty, ja osittain niidenkin vuoksi monien takaraivoon on hiipinyt pelko huikeista laitteistovaatimuksista. On selvää, että uuden Doomin myötä tullaan myymään suuret määrät PC-rautaa pelaajien kohennellessa laitteistojaan uuden kuningaspelin ja sen airueen tarpeita vastaaviksi.

Tervetuloa Marsiin!

Eletään vuotta 2145 Marsissa. UAC (Union Aerospace Corporation) on etenemässä salaisissa tutkimuksissaan läpimurtovaiheeseen, kunnes yllättäen alkaa tapahtua. Yhteys tutkimuslaitokseen katkeaa ja pelaaja – huippuunsa treenattu ammattisotilas – kutsutaan paikalle selvittämään tilannetta. Käy ilmi, että ongelmat eivät olekaan aivan jokapäiväisiä, vaan kokonainen demoni-invaasio on saapunut ja vallannut tutkimuskeskuksen. Mikä pahinta, pelaaja on yksi harvoista eloonjääneistä. Helvetti on päässyt valloilleen!

Pelaajan mukanaan kantamaan taskutietokoneeseen tulee ajoittain informaatiota tehtävien edistyksestä ja seuraavasta välietapista. Samaan laitteeseen vastaanotetaan lisäksi sähköposteja sekä lyhyitä ääni- ja videotiedostoja, jotka edistävät pelin tarinaa ja sivujuonteita. Myös muun henkilökunnan ja sotilaiden tietokoneet voi löytäessään napata mukaansa ja lukea näiden henkilökohtaiset viestit. Usein näitä tarvitaankin esimerkiksi ovikoodien löytämiseksi.

Erillistä esineiden käyttöön tarkoitettua nappia ei ole enää ollenkaan, vaan tiedemiehille puhuminen ja seinissä olevien kosketusnäyttöjen käyttäminen onnistuu tulitusnapilla. Riittävän lähelle mentäessä osoitin muuttaa muotoaan ja ase poistuu näkyvistä. Idea on hyvä ja sen soisi yleistyvän jatkossa.

Perinteinen asevalikoima

Doom 3 on enimmäkseen paikasta A paikkaan B siirtymistä, eikä aivotyötä juurikaan tarvita. Usein lyhin reitti on tukittu, ja pelaaja joutuu käyttämään pimeitä kiertoteitä. Vaihtoehtoisia reittejä on äärimmäisen harvassa ja putkessa juoksemisen vaikutelma on valitettavan suuri. Avainkorttien ja -koodien hakemiseen joutuu tottumaan.

Asevalikoima on enimmäkseen tyypillinen: pistoolista haulikon kautta konekivääriin ja muihin melko tavanomaisiin tappovehkeisiin. Myös nyrkkeihin voi turvautua ja taskulamppukin kulkee mukana jatkuvasti. Valokeila näyttää komealta ja sille riittääkin käyttöä. Lampulla voi myös huitoa, mutta sitä ei voi käyttää samaan aikaan aseiden kanssa. Pelaaja siis pakotetaan kulkemaan välillä myös täysin pimeässä, mikä tuokin selvästi jännitystä. Jatkuva vaihtorumba aseen ja lampun välillä alkoi kuitenkin melko nopeasti kyllästyttää. Onneksi oletusnäppäimiä voi muuttaa - säädin taskulampun, eli F-näppäimen hiiren oikeanpuoleiseen nappiin, missä se on kätevästi ulottuvilla eikä aseen ja lampun välillä hyppely enää haitannut läheskään yhtä paljoa. Lamppu löytyy aseiden tapaan hiiren rullaa pyörittämällä, mutta erillisen napin käyttäminen on luontevampaa, koska tällöin lampun saa myös nopeasti pois käsistä ja edellinen ase palaa käyttöön.

Aseet ovat kokonaisuutena pettymys. Tehottomina ne eivät anna kunnon tyydytystä örkkien metsästämisestä, eivätkä heikot äänetkään paranna asiaa. On lisäksi käsittämätöntä, etteivät viholliset tunnu reagoivan osumiin juuri lainkaan, vaan jatkavat pommittamistaan, kunnes viimeisen osuman jälkeen tuupertuvat. Malliesimerkkinä tulipalloja viskovat impit, jotka ärsyttävät ensinäkemisestä lähtien. Pääosumat sentään ovat arvokkaampia kuin esimerkiksi jalkaan tähdätyt, mutta kuoleman koittaessa ruhot harmillisesti katoavat heti näkyvistä. Yhtään ymmärrystä eivät saa myöskään jatkuvasti tyhjästä selän taakse teleporttaavat viholliset.

Aseita lukuun ottamatta äänimaailma on sangen hyvä. Taustalla kuuluu jatkuvasti tehdasmainen humina sekä erilaista kolinaa ja mekastusta, ajoittain myös huutoja ja kuulutuksia.

Kauhua vai ”kauhua”?

Uutta Doomia myydään kauhulla. Pelkoa ja ahdistuneisuutta pyritään kylvämään pimeydellä ja lukuisilla skriptatuilla tapahtumilla. Esimerkiksi kaasuputki hajoaa korvan juuressa tai tietty äänipätkä ajetaan, kun pelaaja on kävellyt oikeaan kohtaan. Vihulaisia näkee harvoin kaukaa, sillä lähes aina ne hyppäävät silmille nurkan takaa, kaiteen yli tai vaihtoehtoisesti lattian tai katon rakosista. Tämä aiheuttaa myös sen, ettei taktikoinnille jätetä sijaa, vaan mittelöt ovat lähes poikkeuksetta nenäkkäin käytäviä pikamatseja.

Pelon kylvämisessä ei ole täysin onnistuttu. Pelin edetessä säikytellään jatkuvasti samanlaisilla tempuilla ja niihin turtuu, jopa kyllästyy. Kun terveyspaketteja ja ammuksiakin jaellaan avokätisesti, ei edes resurssipula pääse synnyttämään minkäänasteista pakokauhua.

Fysiikkakaan ei vakuuta. Viholliset eivät hyödynnä nykyään suuresti muodissa olevaa räsynukketekniikkaa juuri lainkaan, ja ne harvatkin tönäisyistä liikkuvat esineet tuntuvat luonnottoman kevyiltä. Ylipäätänsäkin ympäristö on aivan liian staattinen.

Grafiikka on erittäin näyttävää. Erilaiset heijastukset, tuikkivat valot ja etenkin varjot toimivat mainiosti. On hienoa nähdä, kuinka eteen muodostuu varjo selän takana lähestyvästä demonista. Ikävä kyllä pelin muut osa-alueet eivät yllä grafiikan tasolle. Vapaasti liikkuvia vihollisia ei ole, vaan kaikkien asemat ovat tarkasti ennalta määrättyjä, aivan kuten kaikkien yllätyksiksi tarkoitettujen sattumusten tapahtumapaikatkin. Kohdat oppii nopeasti ulkoa, minkä vuoksi uudelleenpeluuarvo kärsii. Skriptatuista tapahtumista useimmat ovat liian läpinäkyviä, mutta eniten id:llä tuntuisi olevan opettelemista kenttäsuunnittelussa. Mielikuvitusta ja ennen kaikkea vaihtelua olisi kaivattu huomattavasti enemmän. Voisikohan jo olla aika id:nkin siirtyä pois moderneista sci-fi-tyyppisistä tutkimuslaitoksista?

Keskivaiheilla peli on ehkä huonoimmillaan, mutta piristyy onneksi vielä loppua kohden. Turhan lyhyeksi peliä ei sentään voi moittia. Tunnelmaakin on paikoittain mukavasti ja muutamaan otteeseen jopa hätkähdin, mutta vähitellen ennalta-arvattavuus latistaa meininkiä. Tunnelman maksimoimiseksi kannattaa ehdottomasti pelata pimeässä huoneessa, ei päivän valoisimpaan aikaan.

Teknisesti peli vaatii eniten näytönohjaimelta, eikä parhaimpiin grafiikoihin ylletä sulavasti edes nykypäivän uusimmilla korteilla. Omalla koneellani pystyin pelaamaan medium-asetuksilla ja 1280x1024-resoluutiolla varsin mukavasti, vaikka isoimmissa tiloissa olikin havaittavissa tökkimistä. Enimmäkseen peli kuitenkin etenee ahtaissa käytävissä ja pienissä huoneissa, joten tästä ei koitunut ongelmaa.

Doom 3 on pääasiassa yksinpeli, eivätkä moninpelin neljä variaatiota deathmatchistä jaksa kiinnostaa kovin kauaa. Jää nähtäväksi, mitä modeilla saadaan aikaan. Jo nyt saatavilla on mm. paremmat aseäänet ja aseen sekä lampun yhtäaikaisen käytön mahdollistava modi.

Loppusanat

Se on nyt koettu. Doom 3 oli pieni pettymys, mutta ei ole epäilystäkään, etteikö se paistattelisi myyntilistojen kärjessä ympäri maailman. Kyseessä ei ole huono – ei edes keskinkertainen peli, mutta nykymittapuiden mukaan se on suunnannäyttäjä vain graafisella puolella. Katseet kääntyvät ainakin allekirjoittaneella vähitellen jo Half-Life 2:n suuntaan.

- Tomi Salmi
19.8.2004