Maailman Sodan lentäjäpilotit ovat jo kauan saaneet nauttia taivaan täyttävästä vauhdikkaasta moninpelistä. Nyt on tullut aika jokaisen koti-Skywalkerin ottaa itseään niskasta kiinni ja suunnata aluksensa avaruuteen, Allegiancen massiiviseen moninpeliin, missä konekiväärit huutavat ja romurautaa syntyy.

Allegiance on siis avaruudessa pelattava moninpeli. Pelimuotoja on useita, kuten Deathmatch ja lipunryöstö, mutta eniten pelattu ja varmasti järkevin pelimuoto on valloitus. Avaruus on jaettu useaan sektoriin ja joukkue, joka ensin saa haltuunsa kaikki sektorit on voittaja. Allegiancea pelataan Microsoftin Zonessa, jossa saa pelata ilmaiseksi tai sitten ostaa jäsenyyden Allegiance Zoneen. Maksullisella puolella lasketaan tilastoja pelaajan tekemisistä, pelaajia saa olla yhdessä pelissä parhaimmillaan yli sata, kun taas ilmaisessa vain 32. Lisäksi maksavat asiakkaat saavat pelata juonella varustettuja skenaarioita, ja nauttia uusista aluksista ja roduista. Harmillisesti sisään päästäkseen pitäisi omistaa luottokortti, joten minulla ei sinne ollut asiaa. Mutta kuinkas sattuikaan, että Microsoft julisti juuri testausajaksi koko Zonen ilmaiseksi kuukaudeksi, joten tosimiesten alueeltakin päästään raportoimaan.Allegiancessa joukkue koostuu yhdestä komentajasta ja useasta lentäjästä. Komentajan tehtävänä on käskyttää pilottejaan, ohjata rakentajia ja kaivosaluksia, sekä huolehtia uuden tekniikan kehittämisestä ja uusiin sektoreihin laajentumisesta. Varsinkin erilaista teknologiaa on vaikka kuinka paljon, ja kaikkea ei mitenkään voi rakentaa, joten komentajan on tehtävä päätöksiä mikä on tärkeätä voiton kannalta. Komentaja voi jakaa valtaansa määräämällä yhden pelaajista rahastonhoitajaksi, joka hoitaa rahapuolen. Ja hyvä näin, sillä komentajalla on kova homma huolehtia armeijansa hyvinvoinnista. Komentajan perspektiivistä Allegiance muistuttaa tosiaikastrategioita, varsinkin Homeworldia, pelattuna. Mutta, itse keskityin vain lentämiseen, joten strategiapuolen pintaa tuli vain hiukan raapaistua.

Avaruuspeleissä fysiikkaa on mallinnettu oikein todella harvoin, ettei pelistä tulisi liian vaikeaa. Ainoana esimerkkinä tulee uudemmista peleistä mieleen I-War. Allegiance on jotain pelattavuuden ja oikein fysiikan väliltä. Kun alusta kääntää, se kulkee hetken aikaa alkuperäiseen suuntaansa, ennen kuin alkaa kulkea sinnepäin mihin osoitetaan. Suhteellisen yksinkertaista, mutta yleensä taistelut ovat kaartelemista aina välillä räiskien sinne tai tänne.

Aloitteleville piloteille on harjoitustehtäviä joissa opastetaan pelin perusasiat ja ne pelattuani lähdin innoissani kohti zonea. Enkä ymmärtänyt niin mitään mitä ympärillä tapahtui. Vaikka tiesin perusasiat, niin silti ei ollut mitään tietoa miten pitäisi toimia tositilanteessa, esimerkiksi kun pommittajia lähestyy saattueen kanssa, tai kun ensi kertaa täräytät keskelle miinakenttää. Allegiance onkin peli, jota oppii lähinnä pelatessa.

Pommittajat ovat isoja ja kömpelöitä, eivät kestä hirveästi vihollistulta, mutta kyytiin ladatut ohjukset tekevät pahaa jälkeä tukikohdille. Useimmiten puolustajat keskittyvätkin juuri pommikoneiden alasampumiseen. Pommikone sisältää myös kaksi tykkitornia, jotka vaativat muita pelaajia toimiakseen. Tiimityöskentely kannattaa, sillä hyökkäys vihollistukikohtaan sujuu helpommin, kun pommikoneillakin on suojaa tykkitorneista ja omista aluksistaan.

Aseistus on mielenkiintoinen. Harvoin on avaruuspelissä konekiväärejä nähty. No nyt näkyy, ja muuta ei sitten näykkään. Aluksiin saa ladattua vain konekiväärejä ja ohjuksia. Toki komentaja voi päivittää konekiväärinsä, jolloin teho ja ammusten väri muuttuu, mutta konekiväärejä ne silti ovat.

Eri aluksilla on erilaiset sensorit. Scoutissa on tehokkaammat ja pitempi kantama. Hävittäjä on käytännössä katsoen täysin sokea. Joten kannattaa ottaa pari scouttia mukaan taisteluun, sillä jos yksi omista aluksista havaitsee vihollisen, näkevät sen myös muut sektorissa olevat.

Jos tahtoo pysyä piilossa, voi maastoa käyttää hyväkseen. Asteroidi alusten välissä estää sensorikontaktin, ja täysin pysähtynyttä alusta on vaikeampi havaita, kuin lisämoottorit pauhuten kiitäävää alusta. Myös ampuminen lisää havaitsemisen riskiä.

Täysin oma lukunsa ovat Stealth-alukset. Kytkettyään lisälaitteensa päälle, niin eihän niitä pirulaisia havaitse millään. Tulevat vielä naureskellen pilaamaan hyvän pommituslennon, kun kukaan tiedä mitä ampua. Tai sitten väijyvät kaivosaluksia ja pistävät ne päreiksi kun kukaan ei vartioi. Taas pieneni palkkashekki.

Jos rahaa ja teknistä taitoa löytyy voidaan rakentaa isoja aluksia, joissa on useita pelaajien ohjaamia tykkitorneja, sekä kestävää panssaria ja tulivoimaa. Pelottava näky. Jos muistelot kentältä sallitaan, niin tulee mieleeni kerta, kun viimeistä tukikohtaamme puolustettiin cruiseria vastaan. Taistelu oli kiivaasta, sektori oli täynnä pelastukapseleita ja kohteestaan eksyneitä ohjuksia. Komentaja oli jähmettynyt paniikista, ja käski keskittää kaiken tulituksen tähän painajaistemme muodostumaan. Ja apinan raivolla koko joukkue iski ja taisteli tämän viimeisen turvapaikkamme puolesta. Ja ihme tapahtui, rautahirviö onnistuttiin kukistamaan. Tukikohta oli säästänyt. Kunnes se seuraavassa pommituslennossa kaatui. Mutta olipahan hetki kunniaa.

Grafiikka nyt ei ihmeitä tarjoa. Alukset ja asemat ovat lähietäisyydeltä nättejä, mutta muuten ei hirmuisilla efekteillä herkutella. Aluksi suojien osumat näyttivät rumilta, mutta niihin onneksi tottui nopeasti. Ei siis ihmeitä sillä saralla, mutta ei mitään pahoja mokiakaan.

Peli on kuorrutettu sen sijaan kaikilla pienillä pikkuasioilla. Tukikohtaan ei saa ajaa sisään kuin oikealle telakkalle ja erityisesti ääniviestit ovat kiva yllätys. Pikanäppäimien takaa, tai hiirellä valiten, saa ilmoille kajautettua tuskan huutoa, käskyjä, riemua tai puhdasta ivaa. Ja niitä todellakin on paljon. Varmasti päälle viisikymmentä. Totta kai viestit voi kirjoittaa käsinkin, ja ne voidaan jopa osoittaa tarkasti sille pelaajalle jolle haluaakin. Autopilotti on yksi pelaajan parhaista avuista. Jos autopilotin kohteena on tukikohta, kone telekoituu itsestään ja sitä rataa. Helppoa ja yksinkertaista. Aluksiin on useita eri lisävälineitä, rakennuksia on useita ja selvästi sisältöön on paneuduttu.

Miinusta tulee lähinnä alun sekavuudesta. HUD onnistui myös häiritsemään. Se kun näyttää kaiken mitä kyseisessä sektorissa on. Jos sektorissa on useampi vihollisalus, on näytön reuna pullollaan erilaisia ikoneita. Koita siinä sitten etsiä sitä tähtäämääsi alusta. Mutta kuten sanottu, tehdessä oppii, pian se alkaa sujua. Pelaajia on ilmaisissa peleissä pelottavan vähän. Maksullisessa zonessa enemmän, mutta ei sielläkään hirveitä määriä. Reilu 200 taisi olla eniten mitä näin. Sääli sinänsä, Diablo 2:sta mättää yhtäaikaa 30 000 pelaajaa.

Allegiance on hauskaa moninpeliä. Teknisesti isdn:llä peli toimii hyvin, vaikka serverit sijaitsivat kaukanakin ja pelaajia oli paljon. Se on aluksi vaikeaa, mutta potentiaalia on ja mitä enemmän pelaa, sitä hauskempaa se on, kun pelin hienot ideat löytyvät pohjalta.

- Jyri Raukola
17.1.2001