GameWorld-tapahtuma järjestettiin Helsingin Kaapelitehtaalla jo neljättä kertaa. Pelipaketti riensi paikalle haistelemaan tunnelmaa ja katsomaan pelialan uusimpia julkaisuja. Messut ovat avoinna vielä sunnuntaina kello 10-18.
GameWorld 2003 jatkoi edeltäjiensä linjaa. Pelejä oli näytillä runsaasti, mutta hieman vaisu yleisfiilis oli edelleen läsnä. Kävijöitä oli tänäkin vuonna tungokseen asti, mikä lienee merkki siitä, että GameWorld on vakiintunut osaksi suomalaista pelikulttuuria. Tämän vuoden teemana oli konsoleiden nettipelaaminen.
Messut olivat hyvin konsolipainotteiset - PC:lle ei ollut kovin montaa peliä esillä. Konsolivalmistajien lisäksi messuilla oli muitakin näytteilleasettajia, muun muassa suurimmat pelilehdet, eli Pelit ja Pelaaja. Pelaajalla oli myös oma auditorio, jossa esiteltiin ESPN NHL Hockey, Mission Impossible, Metal Gear Solid: Twin Snakes ja sokerina pohjalla Gran Turismo 4 (esittelyt uusitaan sunnuntaina, katso tarkempi aikataulu viralliselta saitilta). Myös pelikauppoja oli mukavasti, tosin niiden osastot olivat liian ahtaita ja siten tukossa. Erikoistarjouksia ei lauantaina näkynyt, mutta tapahtuman loppupuolella niitäkin nähtäneen.
Viime vuonna parhaasta messualueesta vastasi Nintendo, joka oli tuonut näytille Metroid Primen ja The Legend of Zelda: The Wind Wakerin monta kuukautta ennen niiden virallisia julkaisupäiviä. Tällä kertaa Nintendo teki pohjanoteerauksen, sillä se ei ollut virallisesti paikalla lainkaan. Tarkat haukansilmäni havaitsivat peräti kolme GameCubea - kiitos niistä Doselle ja PlayerOnelle. Dosen Cubeissa oli pelattavana odotettu Mario Kart: Double Dash!!, joka oli messujen ainoa Nintendo-valopilkku.
Microsoft oli ottanut haltuunsa suuren osan sisäänkäyntialuetta. Xbox-kopeissa olivat testattavina muun muassa uutuuspelit Top Spin, Amped 2, Rainbow Six 3, sekä parin viikon sisällä julkaistavat Counter-Strike ja Project Gotham Racing 2. Xbox-CS:n tiimoilta järjestettiin myös turnaus. Lisäksi kävijät pääsivät Xbox Live -auditorioon, jossa pyöriteltiin videoita uusimmista ja vielä kehitteillä olevista Xbox Live -peleistä. Hatunnoston arvoinen suoritus Microsoftilta, vaikka ei kovin yllättävä.
Sony oli tuttuun tapaan valloittanut yläkerran, vaikka alhaallakin PS2:lla oli paljon valtaa. Alakerrassa oli testattavana esimerkiksi Pro Evolution Soccer 3 ja GTA-sarjan avulla maineeseen nousseen Rockstarin ultraväkivaltainen Manhunt, sekä hauska heilumispeli Eyetoy. Ylhäältä löytyi PS2 Verkkopelaaminen -alue, jossa pystyi testaamaan Tony Hawk's Undergroundia, SOCOM 2:sta ja Hardware: Online Arenaa.
Toisella puolen olivat testattavina muun muassa Terminator 3: Rise of the Machines, Mission Impossible: Operation Surma, True Crime: Streets of LA, Jak II, Ratchet & Clank 2, WRC 3 ja Need For Speed: Underground, joka löytyi alakerrasta myös PC-versiona. Valitettavasti Gran Turismo 4 ei ollut kävijöiden pelattavana. Sonyn osastoille kävi hieman ohraisesti lauantaina puolenpäivän jälkeen, kun lähes kaikki konsolit ja televisiot pimenivät yhtäkkiä. Ongelma kesti reilut puoli tuntia ja vaikutti myös muun muassa Nokian N-Gage-kilpailuihin.
Paikalle oli raahattu tunnettuja julkkisjuontajia. Lauantain aikana bongattiin muun muassa JP Jalo, Kristiina Komulainen (NRJ), Heikki Paasonen (Idols) ja Piritta Hannula. Homer Simpson nähtiin palloilemassa ympäri messualuetta ja vastaan käveli myös yllättävän hyvin maskeerattu Iso-Arska, ase uhkaavasti kädessä.
Kilpailuja oli muutama. Jo mainitun Counter-Strike-kisan lisäksi lauantaina pelattiin NHL 2004:n semifinaali, jonka finaali pelataan sunnuntaina. Sunnuntaina vuorossa ovat PES3 ja N-Gagen Tony Hawk's Pro Skater. Kovin paljon mielenkiintoista tapahtumaa päälavalla ei kuitenkaan ollut. Messujen huomionherättäjä oli MikroBitin miniosastolla majaillut ralliauto, joka herätti kiinnostuksen viikon päästä järjestettävään Helsinki Motor Show'hun.
GameWorld 2003 oli yllätyksetön tapahtuma, josta ei lopulta ole paljon raportoitavaa. Uutuuspelejä on kiva käydä katsomassa ja pelaamassa, ja pientä makua tulevaisuudestakin sai, mutta viimeinen niitti jäi puuttumaan. Ymmärrettävästi Suomessa ei voi järjestää maailmanluokan pelimessuja, mutta aina saa toivoa. Ensi vuoden piristysruiskeeksi ehdotan suomalaisten pelitalojen astumista estradille.
- Joel Kinnunen 22.11.2003
|