Kotimaisen Desertplanet.comin tuore esikoislevy Asteroid Hopper on yhtyeen, tai oikeammin yhden miehen projektin, itsensä mukaan "videopelihenkistä hippamusiikkia, konsoli-hoppia, tunnaripoppia tai jotain", joten kovin tarkkaan levyn sisältöä ei mennä määrittelemään. Vaikutteiksi mainitaan Commodore 64:n ja Amigan lisäksi myös Super Nintendo ja muut vanhemmat pelikoneet, ja sen huomaa. Levyn äänimaailma on varsin retrohenkinen piipityksineen ja mieleen tulee väistämättä vanhat pelimusiikit, joskin levyn biisit eivät samoista soundeista huolimatta luonnollisesti ole aivan yhtä yksinkertaisia kuin pelien alkuaikoina.
Levyllä on 11 biisiä sekä yksi PlayStationilla tehty bonuskappale. Kaikki biisit ovat Jukka Tarkiaisen tekemiä bonuskappaletta lukuun ottamatta, sen on vääntänyt Pleikkarilla Happy Goat -niminen hemmo. Tarkiainen on ollut mukana kitaristina myös Jalla Jalla -nimisessä bändissä, joten kokemusta löytyy konemusan lisäksi myös perinteisemmistä instrumenteista.
Tarkiainen on myös itse julkaissut levyn Desertplanet.com Records -levymerkillä.
16. maaliskuuta julkaistun levyn nimibiisi on julkaistu ilmaisena singlenä ja sen voi ladata itselleen MP3-tiedostona bändin nettisivuilta, jotka - yllätys yllätys - sijaitsevat osoitteessa www.desertplanet.com. Levyä myös myydään WWW-sivuilla, eikä sitä kovin monesta kaupasta voi ostaakaan. Jonkin verran julkisuutta CD on jo kerännyt ja esimerkiksi Radiomafia on soittanut muutamia biisejä levyltä.
Levyn biisit ovat ihan hauskaa kuunneltavaa, joskin vaarana on, että ne käyvät pidemmän päälle yksitoikkoisiksi juuri sen vuoksi, että soundit ovat varsin samankaltaisia. Kuitenkin biisien melodioihin on saatu sen verran mukavasti eroa, ettei mitään kovin järkyttävää "missä välissä tässä muka biisi vaihtui" -fiilistä pääse tulemaan. Mielenkiintoista onkin nähdä, keksitäänkö mahdollisille tuleville levyille jotain uutta (ja ihmeellistä).
Etenkin kaikkien retrohenkisten ja muutenkin elektrosta pitävien kannattanee käydä noukkimassa itselleen ilmaiseksi julkaistu biisi. Jos vanhoja pelejä on pelannut, herättää levy varmasti jonkinlaisia kaihoisia fiiliksiä vanhojen pelien suhteen ja sopiihan tämä esimerkiksi pelitapahtumien tai demopartyjen taustamusaksi loistavasti.
- Janne Valo 18.4.2001
|