Jokavuotinen Assembly-tapahtuma on taas ohi. Pelipaketti oli mukaan seuraamassa fiilistä ja kompoja hyvillä mielin, sillä tapahtuma oli positiivinen kokemus. Yllätyksettömyys tosin vaivasi, mikä toisaalta todistaa sitä, että järjestäjät ovat parantaneet omaa panostaan jonkin verran. Luultavasti tulemme myös ensi vuonna olemaan paikan päällä, mutta mistä oikein on kyse?
Assembly 2002 järjestettiin Hartwall-Areenalla, kuten jo kolme kertaa aiemmin. Partypaikka on siis tullut tutuksi useimmille ja joka vuosi tilaa on otettu enemmän käyttöön. Tänä vuonna esimerkiksi katsomopaikkoja oli enemmän, ja oldskool-alue oli pantu areenatasolle, kun se vielä viime vuonna oli yläkerrassa. Game Haven löytyi tutulta paikaltaan keskitasolla. Assembly on muuttunut vuosien saatossa yhä enemmän tavallisten nuorten ja miksei vanhempienkin tapahtumaksi, ja se näkyi tänäkin vuonna. Ilahduttavaa oli myös naiskauneuden suuri osuus. Naisia (ja jopa nuoria tyttöjä) näkyi paljon, eikä heihin enää kiinnittänyt samalla tavalla huomiota kuin aikaisemmin. Areenan puitteet ovat mitä mainioimmat Assemblyn kaltaisille tapahtumille. Ilmastointi (joka oli kuulemma alimitoitettu tällä kertaa) toimi loppuvaiheessa moitteettomasti ja areenatasolla ei todellakaan ollut liian kylmä tai kuuma. Oldskool-puolella oli torstaina lämmin ja valot päällä, mutta perjantaina valot olivat poissa ja ilman lämpötilakin oli sopivan viileä. Ruokaa kaikki partyilijät saivat 24/7, tosin kovin terveellistä purtavaa ei ollut tarjolla: hampurilaisia ja pizzoja sekä kioskien tarjoamia sipsejä ja muuta naposteltavaa. Melutaso tuotti mukavan yllätyksen: korvat eivät häiriintyneet oikeastaan ollenkaan, ainoastaan parissa paikassa oli desibelejä liikaa. Kumma juttu sinänsä, sillä paikalle sai raahata niin isoja vehkeitä kuin halusi, mikä poikkesi viime vuodesta. Melutasoa tosin häiritsi Areenan omista kaiuttimista tullut musiikki, joka oli poikkeuksetta aivan liian kovalla. Varsinkin eräs Flash-demokompon tuotos antoi korville kyytiä oikein kunnolla. Parannettavaa jäi siis järjestäjien taholta. Hieman enemmän vilskettä olisi toivunut ylätasanteelle, jossa ei ole parannusta ensimmäisten Hartwall-vuosien aikana oikein tapahtunut. Verkkokaupan, Dosen, Soneran, Nokian, Asuksen ja muutaman muun standit olivat taas paikalla, mutta anti oli vähäistä. Harmittavasti elokuvia ei enää tänä vuonna päässyt katselemaan mukavilla leposäkeillä. Nukkuminen Assemblyillä on oma taiteenlajinsa, jonka vain harva hallitsee oikein. Kyse ei niinkään ole määrästä, vaan laadusta ja ajoituksesta. Koska kompoja on kohtuullisen tiheään, täytyy nukkuminen ja kompojen katselu lomittaa hyvin. Oman elementtinsä tuovat yleensä kriittisellä hetkellä täynnä olevat nukkumatilat, joihin järjestäjät koettavat patistella katsomoissa nukkuvia. Jos nukkumatilaa ei löydy, paras paikka on oman koneen päällä. Silloin on tosin vaara ilkeistä kanssapartyilijoista, jotka voivat käyttää tilaisuutta hyväkseen ja tehdä epämiellyttäviä kepposia partyhengen mukaan. Useimmiten Assemblyiltä palataan väsyneinä, mutta onnellisina ja yhtä kokemusta rikkaampina.
ASMTV oli menossa mukana ja toimi pääasiassa moitteettomasti, vaikka varsinkin alussa oli paljon teknisiä ongelmia. Lähetysten laatu oli kohtuullisen hyvää, vaikka pariin otteeseen tuli naureskeltua sekä haastattelijoiden että haastateltavien englannille ja sönkötykselle. ASMTV tarjosi sekä paikan päällä että kotona oleville mainiota katseltavaa ja esimerkiksi scenemiesten haastattelut olivat katsomisen arvoisia. Homma toimi paremmin kuin viime vuonna ja Pelipaketti lähettääkin erityiskiitokset erinomaista englantia puhuvalle ja hyvää juontotyötä tehneelle Markus Kujalalle sekä koko ASMTV:n porukalle. Suurin uudistus tänä vuonna olivat Gamedev-seminaarit, jotka keskittyivät antamaan tietoa pelien tekemisestä eri laitteille. Pelipaketti osallistui muutamiin näistä ja näiden kokemusten perusteella voi sanoa, että seminaarit olivat erittäin onnistuneita ja muodostunevat perinteeksi. Seminaareissa myös tapasi Suomen tunnetuimpia pelintekijöitä (Housemarquen Ilari Kuittinen ja Remedyn Markus Mäki käynevät esimerkeistä) ja myös ulkomailta tulleita vieraita (esim. musagurut Rob Hubbard ja Björn Lynne). Aiheita olivat PC- ja konsolikehittämisen lisäksi muuan muassa mobiilisovellukset ja musiikki. Jos ei tunnin mittainen istumissessio seminaarissa kiinnostanut, hyvä vaihtoehto oli myös käydä raveissa tai muuten vain kuuntelemassa DJ Orkideaa tai DJ Proteusta. Oldskoolissa meno oli tänäkin vuonna letkeää. Vaikkei viimevuotisen eDomen peliparatiisin paikalle pystytetystä oldskoolista ollutkaan näköyhteyttä Areena-tason isolle screenille, ajoi paikan oma pienempi kangas asiansa mainiosti. Viimevuotisia kompo-voittajia pursunnut oldskool ei tämän vuoden kompoissa pärjännyt aiempien vuosien tapaan. Tämä tosin oli suoraa seurausta siitä, ettei oldskoolista kummunneita entryjäkään ollut näppituntumalta sanottuna kuin kourallinen.
Partyjen alussa oldskoolia vaivannut korkea lämpötilakin asettui viikonlopulle saavuttaessa, ja tapahtuman lopussa katsomon alla oli jopa viileää. Siivottavaa oldskoolissa riitti partyjen jälkeen paljon, mutta Areena-tasolla tehtiin todelliset löydöt. Sieltä löytyi tänäkin vuonna kymmenittäin ruuvimeisseleitä, johtoja sekä CD-levyjä. Areenan katsomopaikkojen roskavuoren alta löytyi jopa nahkatakki ja PlayStation-konsoli. Omaisuuttaan kaipaavien kannattaa ottaa yhteyttä Areenan henkilökuntaan tai Pasilan poliisin löytötavaraosastolle. Assemblyjen päätarkoitus on aina ollut demot ja muut kompot (engl. compo == competition) ja niin nytkin. Kompojen lisäksi screenillä oli muutakin toimintaa, sillä vanhoja demoja näytettiin aina silloin tällöin nostalgia-mielessä. Luonnollisesti myös "Kill all audio and lights" -animaatio oli ahkerassa käytössä aina ennen kompoja. Ensimmäisenä oli vuorossa Game Development -kompo, jonka taso oli yllättävän huono ja osallistujamäärä vähäinen. Ainoastaan tAAtin Porrasturvat säväytti sekä ideallaan että toteutuksellaan, muut olivat aika mitään sanomattomia. Oldskool-musiikkiin kohdistui suuret odotukset, mutta pettymys oli valtaisa. Ainoastaan kompon voittaneet kaksi biisiä olivat hyviä tilutuksia, muut enemmän tai vähemmän roskaa. Sama kuvio toistui oikeastaan kaikissa musiikkikompoissa, eli myös Fast Musicissa, Instrumental Musicissa ja Vocal Musicissa, joista jälkimmäisen taso oli kaikkein huonoin. Outdoor-kompot olivat perjantain kohokohta ennen illan oldskool-kompoja. Jo torstaina oli ollut street basketball -kisailu, mutta perjantaina oli luvassa kolme ulkokompoa. CD:n ja disketin heittely ovat jo perinteitä, mutta osallistujia ei varmaan ollut entisten vuosien malliin. Homma saatiin hoidettua hieman päälle puolessa tunnissa. Itse kilpailu oli sitäkin verisempi ja kärkisija irtosi CD:llä 50 metrin heitolla, disketti lensi hieman vähemmän. Heitot vaihtelivat viiltävän suorista ja pitkistä todella korkeisiin heittoihin. Myös katsojien (ja järjestäjien!) turvallisuus oli useampaan otteeseen vaarassa, varsinkin CD:t lensivät välillä jopa miinusmerkkisesti. Futiskompo oli vuorossa heti perään. Demokompoja on maallikkona varsin vaikea arvioida, mutta aika tasapaksuilta ja keskinkertaiselta ne vaikuttivat. Mobiilikompoa on kehuttu, ja kieltämättä kännyköistä saatiin irti paljon. Flash-kompo oli mukana jo viime vuonna ja tänäkin vuonna sillä oli saatu aikaan muutama hyvälaatuinen teos, kuten esimerkiksi kohtuuhauska Kreivi Krapula. Rendered Graphics ja Drawn Graphics ovat aina olleet tasoltaan kovia ja niin tälläkin kertaa. Renderöidyt teokset olivat toinen toistaan parempia, mutta Drawn Graphics -kompon jury ansaitsisi sapiskaa oikein urakalla. Muutama jopa voittajaksi ehdolla ollut teos ei päässyt edes loppukilpailuun mukaan. Asian voi todeta omillakin silmillä ftp.scene.orgista tai ftp.asmparty.netistä, joissa kaikki tuotokset ovat saatavilla. Kompoissa näkyi myös kaksi diskausta, mikä tosin ei ole järjestäjien tai juryn vika. Kompojen aikataulu oli siinä mielessä ikävä ei-konepaikkalaisille, että Wild Demo -kompo oli seitsemän tuntia ennen animaatiota ja combined demo -kompoa. Moni ei jaksanut raahautua Areenalle enää katsomaan viimeisiä ja odotetuimpia näytöksiä. Onneksi AssemblyTV toimi kriittisellä hetkellä loistavasti. Wild Demot olivat pienoinen pettymys. Vaikka mielipiteet vaihtelivatkin jonkin verran, kaikkien mielestä wildit eivät yltäneet kovin korkealle. Palkintosijatkin olisi annettu aivan muille pätkille, eikä voittajavideo The Way Outissakaan juuri hurraamista ollut - amiga ballia ja muutamaa muunta pientä juttua lukuun ottamatta. Pienet aplodit ansaitsivat Kazama-video hupaisine äänineen ja Pilt.tv samoin perustein. Animaatio-kompo oli tasokas, vaikka ehkä hieman huonompi kuin aiempina vuosina. Combined demosta ei mielikuvia jäänyt. Kompojen yhteydessä on sanottava, että mielipiteet ovat tietysti erittäin subjektiivisia. Mielipide kannattaa muodostaa itse jo aiemmin mainittujen osotteiden kautta. Palkintojen jako oli jaettua kahtia, mikä oli hyvä idea. Muutamaa pientä kommellusta lukuun ottamatta Abyss hoiti homman kotiin varsin mallikkaasti. Assembly 2002 jätti itsestään varsin positiivisen kuvan, vaikka meno ei oleellisesti viime vuodesta muuttunutkaan.
Lue myös Pelipaketin Ville Kankareen Assembly-raportti. Suositeltavaa lukemista on myös se8.orgin kattava katsaus tapahtumaan. Assemblyistä saa lisätietoa virallisilta sivuilta.
- Pelipaketti 12.8.2002
|