Domain-paketit alkaen 98 € / vuosi. www.neutech.fi
| Legendaarisin elokuvarepliikki on.. |

|
|
|
|
Artikkeli
|

|
| |
|
Windows Internet Explorer 7.0 beta 2
|
|
Microsoft heräsi Windows 95 julkaisun jälkeen unestaan. Kaikki voimavaransa uuden käyttöjärjestelmän rakentamiseen ja testaukseen käyttänyt ohjelmistojätti huomasi Internetin merkityksen kasvun liian myöhään. Pieni ja piskuinen Netscape oli jo mennyt oikealta ohi Netscape Navigator –selaimellaan. Microsoftin perustajan, silloisen toimitusjohtajan, Bill Gatesin kerrotaan alkuvuonna 1995 pitäneen hätäkokouksen, jonne oli kutsuttu silloisen Microsoftin ylin johto. Palaverissa Gates vaati, että yhtiöllä oli oltava oma, kilpailukykyinen selain puolen vuoden sisällä. Vaatimus oli kova, mutta se osoittaa, että tarvittaessa myös iso laiva kääntää suuntansa nopeasti. Internet otettiin keskeiseksi kehitysalueeksi kaikissa ohjelmistotalon projekteissa. Microsoft Internet Explorer 1.0 ilmestyi lopulta elokuussa 1995.
Selaimen ilmestyttyä Microsoft alkoi aggressiivisesti integroida sitä tuotteisiinsa. Windows 95:een selain tuotiin ensimmäisessä Service Pack –päivityksessä, tällöin mukaan tosin saatiin jo Internet Explorer 2.0. Varmoista lähteistä peräisin olevien tarinoiden mukaan Bill Gates kutsui kakkosmiehensä Steve Ballimerin kanssa kokoon Windows Memphisin (Windows 98:n koodinimi) kehitystiimin vuoden 1996 alussa, ja vaati internet-ominaisuuksien ja selaimen integroimista suoraan käyttöjärjestelmään. Projekti toteutettiin, ja Internet Explorer 4.0 olikin erottamaton osa Windows 98 –käyttöjärjestelmää. Selaimen integrointi käyttöjärjestelmään poiki myöhemmin surullisen kuuluisan oikeudenkäyntivyyhdin, jonka tuloksia jouduttiin odottamaan liki kahdeksan vuotta.
Selaimen kehitystyötä jatkettiin aktiivisesti, ja uusi versio saatiin ulos noin vuoden välein. Internet Explorer pystyi ominaisuuksillaan lyömään kilpailevat selaimet, ja helppo saatavuus käyttöjärjestelmän mukana teki tehtävänsä. Vuonna 2001 julkistetun Windows XP:n mukana toimitettiin viimein Internet Explorer 6.0.
Kehitys jumissa
Windows XP ilmestymisen aikaan Internet Explorer oli kerännyt itselleen 99% osuuden selainmarkkinoista. Muiden selaimien osuus oli erittäin marginaalinen, suurin kilpailija oli Opera Softwaren Opera-selain. Netscape-leiri oli kukistettu, ja piskuinen avoimen lähdekoodin Firefox niin pahasti keskeneräinen, ettei siitä ollut kilpailjaksi.
Internet Explorerin kehitystiimiä kevennettiin XP:n julkistuksen jälkeen huomattavasti, ja suurin osa kehittäjistä siirrettiin työstämään Windows XP:n ensimmäistä Service Pack –päivitystä. Selaimen uudistukset pysähtyivät ja jäivät lähinnä löydettyjen tietoturva-aukkojen korjaamiseen. Tällä välin avoimeen Gecko-ytimeen perustuvaa Mozilla Firefoxia kehitettiin aktiivisesti. Lopulta Firefox nousi myös yleiseen tietoisuuteen, ja jopa Liikenne- ja viestintäministeriön tietoturvaan keskittynyt CERT-FI –ryhmä suositteli sitä oletusselaimeksi paremman tietoturvan vuoksi.
Firefox on syönyt aggressiivisesti Internet Explorerin osuutta selainmarkkinoista. Esimerkiksi joillain suurilla suomalaisilla sivustoilla Firefoxin osuus sivulatauksista on ollut jopa suurempi kuin IE:n. Yleisesti ottaen Firefoxin osuuden arvellaan kuitenkin olevan noin 30%:n luokkaa.
Aggressiivisen ja ominaisuuksiltaan ylivertaisen kilpailijan saapuminen ei suinkaan jäänyt Microsoftilta huomioimatta. Ohjelmistojätti tehosti IE:n kehitystiimin toimintaa huomattavasti, ja aloitti uuden selaimen kehityksen. Kesällä 2005 julkistettiin Internet Explorer 7.0 beta 1, joka oli ensimmäisen uudistus vuoden 2001 jälkeen. Selaimen kehittyneempi beta 2 –versio ilmestyi alkuvuodesta 2006.
Muistisyöppö uutuus
Otimme esimakua Microsoftin uusimman selaimen toiseen beta-versioon. Beta on yleisessä jakelussa, ja sen voi ladata Microsoftin Internet-sivuilta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana lataamista varten pitää varmistaa Windowsin aitous erillisellä työkalulla. Työkalu tarkastaa, ettei käytetyn Windowsin CD-avain ole peräisin laittomasta kopiosta. Kopioidulla Windowsilla beta jää saamatta.
Reilun kymmenen megatavun paketti on Internet Exploreriksi todella pieni. Pieni koko selittyy sillä, että tällä kertaa kyseessä on todellakin vain selain. Aiemmin selaimen rinnalla päivittynyt Outlook Express päivittyy lopullisen tuotteen mukana, mutta yleiseen jakeluun toimitetaan vain selaimen beta-versio.
Nopea yleisilme uudesta selaimesta on raikas. Käyttöliittymää on uusittu, ja Microsoftin mukaan tavoitteena on ollut lisätä itse sivuille jäävää tilaa. Muutos on onnistunut, vaikka käyttöliittymää vielä viilataankin ennen lopullista versiota. Koko ruudun selaustila on toteutettu aiempaa paremmin. Otsikkopalkki haihtuu hetken aikaa koskemattomana oltuaan, ja sivulle jää kaikki mahdollinen tila. Toiminto on näppärä erityisesti laajoja tekstisivuja luettaessa, ja kuvia katsellessa.
Firefoxista ja Operasta tutuksi tulleet välilehdet ovat hartaan odottelun jälkeen tulleet myös Internet Exploreriin. Mielenkiintoisena ominaisuutena IE:hen voi määrittä aloitussivun sijasta useita aloitussivuja. Useankaan sivun avaaminen ei lisää selaimen muistinkulutusta määrättömästi. Ilman välilehtiä surffaillessa beta 2 haukkasi testikoneella muistia 68 megatavua, ja kun sivuja oli auki viisi, muistinkulutus nousi 87 megatavuun. Vastaavasti Mozilla Firefoxin 1.5 –versio vei testikoneella muistia yhdellä sivulla 30 megatavua. Vastaava luku viidellä sivulla oli 45 megatavua. Molemmissa selaimissa käytettiin testissä samoja sivustoja. Internet Explorerin suurempi muistinkulutus voidaan pistää osaksi beta-version piikkiin, sillä optimointeja on varmasti luvassa. Tulokset antavat kuitenkin odottaa, ettei Microsoftin selaimen uusi versio ole ainakaan edeltäjäänsä kevyempi.
Eräänä uutena ja näppäränä toimintona IE 7:ssa on televisioista tuttu ”kuva-kuvassa” –ominaisuus. Yhdellä napin painalluksella kaikki avoinna olevat sivut saa rinnakkain pienen esikatselukuvan kera. Toiminto on erittäin näppärä varsinkin silloin, kun joku tietty sivu on nopeasti löydettävä avoinna olevien välilehtien joukosta.
Huononäköisiä on ajateltu näppärällä zoomaustoiminnolla. Selaimen oikeassa alalaidassa olevaa suurennuslasia napsauttamassa sivuja saa zoomattua aina 150%:iin asti. Toiminto on näppärä erityisesti sellaisten sivujen kanssa, jotka on suunniteltu kiinteäkokoisiksi, ja muuten jättäisivät surureunat molemmille puolille.
Eräs näkyvimmistä uudistuksista on IE 7:n tuki ClearType-fonteille. Toisin sanoen kyseessä on toiminto, joka pyöristää tekstin, ja tekee siitä helpommin luettavaa. Kilpailevissa selaimissa vastaava löytyy esimerkiksi Applen Safarista.
Selaimen nimi on muuttunut hieman. Aiemmin Microsoft Internet Exploreriksi itseään kutsunut selain kertoo nyt olevansa Windows Internet Explorer. Nimimuutos on looginen; onhan kyseessä sentään yksi Windowsin keskeisimmistä osista.
Tietoturvaan on panostettu. Itsestäänselvyyksien (ponnahdussivujen esto, 128-bittinen salaus, SSL-tuki, sertifikaatit) lisäksi mukaan on saatu phisting-sivujen esto. Kyseessä on näppärä ominaisuus, joka estää tietojen kalastelun. Phisting-hyökkäyksillä on esimerkiksi napattu nettipankkien tunnuksia ja salasanoja. IE 7:n oletusasetukset ovat huomattavasti tiukemmat, kuin aikoinaan Windows XP:n mukana kipatussa edeltäjässään. Tietoturva-asetuksia ei kuitenkaan ole laitettu liian tiukaksi. Tämä on hyvä, sillä jatkuvasti hälyttävän selaimen varoituksiin turtuu nopeasti.
Firefoxista tuttu uudistus on myös oikean yläkulman hakupalkki. Oletushakukoneena on Microsoft oma MSN Search. Yllättävää kyllä, vaihto esimerkiksi WikiPedian tai Googlen hakukoneeseen käy muutamalla hiiren klikkauksella. Selain tukee viimein myös ns. syötteitä (feeds), joita käyttävät esimerkiksi monet uutispalvelut.
Microsoftia on aiheestakin kritisoitu siitä, ettei Internet Explorer tue web-standardeja oikein. Internet Explorer 6.0:n puutteellinen tuki erityisesti CSS-tyylisivuille ja www-käyttöön suunnitelluille PNG-kuville on ollut Web-kehittäjien ongelmana jo pitkään. Erityisesti ongelmana on ollut tuen puute PNG-kuvien läpinäkyvyydelle. Internet Explorer 7.0:ssa kuvat näkyvät viimein oikein. Uudessa versiossa on selkeästi menty parempaan suuntaan muidenkin standardien noudattamisessa, mutta parannettavaa riittää yhä. Esimerkiksi CSS-standardien noudattamista testaava ACID2-testi ei edelleenkään mene läpi puhtaasti.
Paljon paketissa - ei mitään uutta
Windows Internet Explorer beta 2 on mielenkiintoinen julkistus. Se antaa esimakua siitä, mitä Windows Vistan kanssa ensi tammikuussa julkistettava IE 7 tulee olemaan. Selaimeen on saatu paljon kaivattuja korjauksia, ja muutamia aivan uusia ominaisuuksia. Selain voittaa varmasti puolelleen tähän asti Internet Explorer 6.0:ssa pitäytyneet käyttäjät. Firefoxiin ja muihin kilpaileviin selaimiin siirtyneille paluu Microsoftin selaimeen voi kuitenkin olla kaukaa haettu ajatus. Uusi IE ei nimittäin sisällä mitään, mitä kilpailevista selaimista puuttuisi.
On mielenkiintoista nähdä, miten selaimen lopullinen versio eroaa vielä voimakkaan kehityksen alla olevasta betasta. Microsoftin on tarjottava kuluttajille enemmän, mikäli se mielii saada Firefoxiin siirtyneet käyttäjät takaisin. Tehtävää ei mitenkään helpota se, että kaksi uusinta Internet Explorerista löytynyttä tietoturva-aukkoa löytyvät myös selaimen uudesta versiosta. IE 7:n tietoturvaa kehityksessä painottaneelle Microsoftille tieto on erittäin kiusallinen.
- Jarmo Pitkänen 24.3.2006
|
|
|

|
|
|