Joulu on ostamisen aikaa, lahjoja ostetaan ja annetaan. Pelitalot luulevat saavansa hirveitä voittoja pistämällä pelinsä sopivasti joulumyyntiin. Pelaajan kannalta tämä ei ole hyvä. Useat pelit laitetaan ulos keskeneräisinä, ja monet muuten hyvät pelit hukkuvat runsaasti mainostettujen pelien alle (varmojen "hittien", kuten vaikkapa Tomb Raidereiden). Joskus pelien julkaisemista saatetaan jopa viivästyttää sen verran että peli ehtisi joulumyyntiin. Suhteellisen yleistä on, että peli (esim. Quake 3, Revenant jne) saatetaan laittaa paria viikkoa ennen joulua markkinoille, ja sitten tehostaa markkinointia jouluksi. Keskeneräisistä peleistä löytyy lukuisia esimerkkejä, kuten vaikkapa Sin, joka oli julkaisuversiossaan lähes pelikelvoton. Todella ärsyttävää, jos peliä ei esimerkiksi voi läpäistä bugien takia. Päivityksia tietenkin tehdään, vaihtelevalla nopeudella. Harmittavasti pelien jonkinasteinen sensurointi/lokalisointi on aiheuttanut sen, että sama päivitys ei kelpaakaan kaikkiin pelin versioihin (US- ja UK-patchit). Tästä esimerkkinä vaikkapa Fallout 2 ja Rogue Spear. Keskeneräisenä julkaiseminen ei kuitenkaan ole se pahin juttu. Joidenkin lupaavien pelien teko saatetaan lopettaa, "myynti ei kata menoja"-tyylisen lausahduksen avulla. Parhain esimerkki tälläisestä on Sierran ilmoitus lopettaa Babylon 5: Into the Firen työstäminen, firman keskittyessä "laadukkaampiin" peleihin, kuten Professional Bullrideriin. Aikamoista sontaa Sierrakin päästää suustaan, olisi mukava tietää ketkä tuonkin päätöksen tekivät. Härkäpeli tuskin menee kaupaksi kovin hyvin, voisin kuvitella ainoastaan espanjalaiset ostamassa sitä. Toinen mainio esimerkki on X-Com: Genesiksen siirtäminen toiselle tiimille. Dave Ellis kumppaneineen sai väistyä (2200 muun Hasbron työntekijän kanssa, joista 130 oli software-puolelta), ja nyt Genesistä ei ole tekemässä enää yksikään alkuperäisen UFO: Enemy Unknownin tekijöistä. Mukavaa, todellakin. Onko tässä sitten mitään järkeä? Ei todellakaan. Pelit ovat sen verran kalliita, ettei niitä kerralla montaa osteta, eli jos vuodessa ilmestyy vaikkapa neljä hyvää peliä, jotka haluaisit ostaa, ja kaikki ilmestyvät jouluna, montako ostaisit?
- Joel Kinnunen 17.1.2001
|