Syyskuuta 2005
Sunnuntai, 25. syyskuuta, 2005 |
SWAT 4:ään lisäpaketti Sunnuntai, 25. syyskuuta, 2005 - 11:59 / Janne Valo  Vivendi Universal kertoi julkaisevansa SWAT 4 -peliin The Stetchkov Syndicate -nimisen lisäosan ensi vuoden alkupuolella. Lisäosan mukana tulee uusia tehtäviä, aseita ja päivityksiä. Lisäosan taustatarinan mukaan rikollisuuden määrä on kasvussa ja taustalla on itäeurooppalainen Stetchkov-rikossyndikaatti, jota vastaan lisäosan tehtävissä taistellaan. Lisätehtäviä pakettiin kuuluu seitsemän, ja se lisää peliin VoIP-ominaisuudet, joten puhuminen tiimikavereiden kanssa onnistuu suoraan pelissä. Lisäyksiin kuuluu myös mm. Smash & Grab -moninpelitila. Lisätietoja osoitteesta http://www.swat4.com.

Keskiviikko, 14. syyskuuta, 2005 |
PS2:n virtalähteissä vikaa Keskiviikko, 14. syyskuuta, 2005 - 11:14 / Janne Valo  Sony joutuu vaihtamaan noin kolmen ja puolen miljoonan PS2-konsolin virtalähteet ylikuumenemisongelmien vuoksi. Ongelma koskee konsolin uutta, ohuempaa mallia, ja virtalähteitä, jotka on valmistettu vuoden 2004 elo- ja joulukuun välisenä aikana. Virtalähde saattaa yhtiön mukaan ylikuumeta käytössä. Suurin osa (2,3 miljoonaa) viallisista virtalähteistä on Euroopassa, vajaat 850 000 Pohjois-Amerikassa, 60 000 Japanissa ja loput eri puolilla Aasiaa. Viallisen virtalähteen tunnistaa siinä olevasta tarrasta. Viallisissa on mallinumero HP-AT048H03 ja joku seuraavista päiväysmerkinnöistä: 2004.8, 2004.9, 2004.10, 2004.11 tai 2004.12. Lisätietoja ja tarkempia tunnistusohjeita saa Sonyn nettisivuilta.

Majesco miinuksella Keskiviikko, 14. syyskuuta, 2005 - 10:56 / Janne Valo  Pelijulkaisija Majescon heinäkuun lopussa päättynyt vuosineljännes meni taloudellisesti heikosti: tappiota kertyi reilut 37 miljoonaa dollaria (30,5 M€). Myyntiä kolmanneksella kertyi vain 4,6 miljoonaa dollaria. Pääjohtaja Jesse Suttonin mukaan vuosi on ollut haasteellinen koko alalle muun muassa häämöttävän konsolien sukupolvenvaihdoksen vuoksi. Majescon osakkeen kurssi putosi tuloksen julkistamisen jälkeen 35 prosenttia ja jatkoi laskuaan. Yhtiö kuitenkin uskoo, että tulossa olevat pelit, mm. Aeon Flux, Jaws Unleashed ja Infected auttavat tuloksen parantamisessa lähitulevaisuudessa.

Maanantai, 5. syyskuuta, 2005 |
PS3:sta ei erilaisia versioita? Maanantai, 5. syyskuuta, 2005 - 22:32 / Janne Valo  Sonyn Phil Harrison puhui taannoin European Game Developers Conference -tapahtumassa Lontoossa ja totesi, että Sony tuskin seuraa Microsoftin jälkiä vaan tuo markkinoille ainoastaan yhden version tulevast PS3:sta. Microsoft kertoi aiemmin syksyllä odotetusti tuovansa myyntiin kaksi versiota Xbox 360:sta - karsitun perusversion ja paremmin varustellun konsolin, jossa on muun muassa kovalevy mukana. Harrisonin mukaan eri versiot saattaisivat vain aiheuttaa sekaannusta ostajien keskuudessa, ja totesi, että Sony tuskin lähtee samalle linjalle. Harrison kuitenkin vakuutteli, ettei tämä ole ainakaan vielä yhtiön virallinen linja. PS3:n hinnasta Harrison ei suostunut sanomaan vielä mitään, mikä ei liene suuri ihme.

Resident Evil 4 Collector's Pack tulossa Maanantai, 5. syyskuuta, 2005 - 22:24 / Janne Valo  Capcom julkaisee PS2-kauhupeli Resident Evil 4:stä keräilypainoksen, jossa on mukana peliin liittyvää sälää, kuten esimerkiksi kuuden CD-levyn soundtrack-paketti, RE4-t-paita ja vajaat parikymmentä senttiä korkean Leon Kennedy -hahmon. Ihan halvalla ja helpolla paketti ei irtoa, sillä hintaa on peräti 119,99 dollaria, eli vajaat 100 euroa, eikä peliä myydä kuin Capcomin nettikaupassa, joka ei tosin toimita tuotteita Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon ulkopuolelle. Collector's Packin lisäksi Capcom julkaisee hieman suppeamman RE4 Premium Editionin, jossa on mukana pelin tekemisestä kertova DVD ja piirroksia ja muuta pienempää. Premium Editionin hinnaksi on tulossa Pohjois-Amerikassa 49,99 dollaria, eli nelisenkymmentä euroa.

|